Breadcrumb / Tulossa

Sauna from Finland 10 vuotta: Suomalaisen saunaelämyksen 10 askelta maailman maineeseen

1. Idea kaiken takana

Sauna from Finlandin toiminnanjohtajan Carita Harjun ajatuksesta se lähti. Kymmenen vuotta sitten Harju kokosi osaamistaan, tietojaan ja havaintojaan saunasta, suomalaisuudesta, kansainvälisyydestä ja markkinoinnista. Harju tajusi saunan olevan toimialarajoja ylittävä yhteinen teema, josta ollaan myös kansainvälisesti kiinnostuneita. Saunasta on elämyksellisyydessään mahdollista luoda myyntivaltti niin matkailuun kuin palvelu- ja tuoteliiketoimintaan. Ajatusprosessin lopputuloksena oli Sauna from Finland ry.

2. Ensimmäiset jäsenet

Harju keräsi ympärilleen ihmisiä, joilla tiesi olevan annettavaa alan kehittämisessä. Ideasta innostuivat myös eri yritykset. Sauna from Finlandin ensimmäisiksi jäseniksi liittyivät muun muassa saunaratkaisuja ja -tuotteita myyvä Sunsauna ja Harvia sekä elämysmatkailukohde Varjolan Tila. Ensimmäiset yritykset vahvistivat tarvetta yhdistykselle, joka toimii muun muassa tukena viemässä suomalaista saunaa maailmalle. Yhdessä tiimin ja yritysten kanssa ideaa lähdettiin kehittämään eteenpäin.

3. Elämysajattelu

Kuinka määritellä maailman paras suomalainen saunakokemus? Tämän kysymyksen saattelemana yhdistys lähti tekemään tutkimusta siitä, mistä elementeistä muodostuu maailman paras saunaelämys . Harjun mukaan keskeisimpiä asioita markkinoinnissa on se, että pitää tietää mitä markkinoidaan, ennen kuin markkinoidaan. Tässä tapauksessa tämä kaikki tarkoitti sitä, että suomalainen sauna täytyy määritellä. Maailman parhaan saunaelämyksen määritteleminen ei ollut helppo tehtävä, koska mieltymyksiä on monenlaisia ja jokainen kokee oman saunansa maailman parhaaksi. Useiden testisaunomisten, haastattelujen ja kartoitusten jälkeen kuitenkin selvisi, että pelkkää saunaa ei voi pisteyttää Michelin-tähtityyliin, vaan suomalaisesta saunasta tekee maailman parhaan saunaelämyksen saunaympäristön lisäksi koko palvelukokemus.

4. Laatukäsikirja

Enää ei puhuttu suomalaisesta saunasta, vaan suomalaisesta saunaelämyksestä. Saunaelämyksen määrittelyyn tarvittiin kuitenkin tarkennuksia, joiden avulla kuvata hyvää kokemusta tarkasti. Syntyi laatukäsikirja, joka kuvaa maailman parasta saunaelämystä kokonaisuudessaan ennen saunaa, saunassa ja saunan jälkeen kuuden arvon pohjalta: aitous, moniaistisuus, läsnäolo, rentoutuminen, puhtaus ja hyvinvointi.

5. Ensimmäiset laatumerkkikohteet

Elämysajattelussa Sauna from Finland oli edellä aikaansa, mutta onnekseen niin oli tusinan verran matkailukohteita niin Kuusamossa kuin Keski-Suomessakin. Yhdistyksen viimeistellessä suomalaisen saunaelämyksen keskeisiä elementtejä selvisi, että myös Sokos Hotels -ketju pohti saunaelämyksensä kehittämistä, joten Sauna from Finlandin laatukäsikirja tuli kuin tilauksesta. Seuraava suuri harppaus tapahtuikin näiden kahden yhteystyön alkaessa, kun johtava hotelliketju ja saunaelämyksen parissa työskennellyt yhdistys yhdistivät voimansa. Tällä hetkellä Sokos Hotels -ketjun hotelleista jo yli kahdellakymmenellä on laatusertifikaatti, ja lisää on tulossa.

6. Kansainvälistymisryhmä

Vuonna 2016 kansainvälistymismarkkinointi käynnistettiin toden teolla. Mukaan lähti yli 20 yritystä, joiden panostuksen ansiosta Sauna from Finlandin kansainvälistymistä pystyttiin kehittämään kunnolla Sauna from Finland brändin alla. Hyvin alkanut pilotointi on kerännyt vuosittain noin 30 yrityksen joukon, joiden kanssa tehdään yhteistyössä erilaisia tapahtumia, esiintymisiä, seminaareja ja messuja ympäri maailman. Yritykset saavat suoria liidejä, jälleenmyyjiä sekä näkyvyyttä. Esimerkkinä jo neljä kertaa toteutettu INTERBAD-messuyhteistyö Saksassa sekä Ulkoministeriön kanssa toteutettavat tempaukset eri maiden suurlähetystöissä. Vuonna 2017 Sauna from Finland oli mukana Berliinin suurlähetystössä Suomi 100-juhlissa yli 10 yrityksen kera. Samana vuonna Sauna from Finland ja kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush yhdistivät voimansa: Slushin yhteydessä oli vuosina 2017 ja 2018 Slush Sauna Village. Hektisessä ja teknologiaan keskittyvässä tapahtumassa rauhoittuminen aidossa suomalaisessa saunassa erottautuu positiivisesti ja tarjoaa kävijöille myös paikan, jossa keskustella bisneksestä rennossa ilmapiirissä. Slush järjestetään Helsingissä vuosittain, ja se on globaalisti merkittävä ja suuri tapahtuma, joka tarkoittaa saunaelämykselle huomattavaa näkyvyyttä myös kansainvälisesti.

7. World Sauna Forum

Vuonna 2016 syntyi idea kansainvälisestä verkostoitumistapahtumasta suomalaisen saunaelämyksen markkinoiden vahvistamiseksi. Yritykset saisivat mahdollisuuden tavata toisiaan keskustellakseen ideoista ja yhteistyöstä. Tapahtuman avulla maailman parasta suomalaista saunaelämystä kehitettäisiin ja vietäisiin maailmalle. Ensimmäinen World Sauna Forum järjestettiin menestyksekkäästi Jyväskylässä vuonna 2017, ja tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo kolmatta kertaa, tällä kertaa Tampereella.

8. Ensimmäinen kansainvälinen laatusertifikaatti

Joulukuussa 2018 Sauna from Finland myönsi ensimmäisen kansainvälisen saunan laatumerkin Taiwanissa sijaitsevaan luksushyvinvointikeskukseen. Tämä kertoo onnistuneesta kansainvälistymisestä, mikä on vaatinut pitkää taustatyötä. Erilaiset messuvierailut, keskustelut ja esittelyt ovat kaikki olleet merkittäviä tilaisuuksia kerätä arvokasta tietoa suomalaiseen saunaelämykseen liittyvistä käsityksistä Suomen rajojen ulkopuolella. Lopputuloksena pystytään tekemään entistä tehokkaampaa kansainvälistä markkinointia.

9. Laatukäsikirjan uudistus

Juhlavuonna 2019 yksi Sauna from Finlandin suurimpia voimanponnistuksia on laatukäsikirjan uudistaminen ja sen kehittäminen. Uudistuksessa keskitytään kokonaisuuden ja ohjeistuksen parantamiseen, kansainvälisyyden näkökulmaa unohtamatta. Lukuisat yhteistyökumppanit tulevat näkymään laatukäsikirjassa loistavina case-esimerkkeinä ja ideoina saunaelämyksen kehittämisessä.

10. Verkostossa on voimaa

Laaja ja monipuolinen verkosto on Sauna from Finlandin keskeisin menestykseen johtanut tekijä. Nyt yritysjäseniä on lähes 200. Saunan laatumerkkikohteita on yli 30 kpl. Verkoston jäsenten välinen yhteistyö on arvokasta, sillä jokaisella on osaamista omalta alaltaan. Yritykset ja asiantuntijat tekevät töitä yhdessä, jotta suomalainen sauna näyttäytyy sekä Suomessa että kansainvälisesti kiinnostavana, tyylikkäänä ja kokemisen arvoisena. Kymmenen vuoden aikana on muodostunut vahva, yli kahdensadan jäsenen verkosto, joka jatkaa kasvua entisestään. Tavoitteista kirkkaimpana tulevaisuudessakin säilyy maailman parhaan suomalaisen saunaelämyksen luominen.

Iloisin saunaterveisin!

Carita Harju Toiminnanjohtaja, Sauna from Finland

Puh 040 566 2481 Sähköposti carita@saunafromfinland.fi


Ota yhteyttä

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Puh: 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Liity postituslistallemme, niin saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

  • Karhu
  • Harvia
  • Sokos Hotels
  • Visit Jyväskylä
  • Tylöhelo
  • Sauna Capital Tampere