Saunaverkoston monet hyödyt: Kumppaneita, medianäkyvyyttä

Sauna from Finland -verkostoon kuuluu jo iso joukko yrityksiä, joiden liiketoiminnalla on jonkinlainen rajapinta saunaan. Jäsenyritykseksi tai kannatusjäseneksi ovat tervetulleita kaikki yritykset, jotka haluavat olla mukana kehittämässä maailma parasta suomalaista saunaelämystä. Yrityksen toiminta voi olla suoraan saunaan liittyvää tai se voi olla esimerkiksi sauna-alan yrityksiä palvelevaa. Verkostosta voi hyötyä monella tapaa!

Näin nykyiset jäsenemme kertovat saamastaan hyödystä:

 

Olemme löytäneet Sauna fom Finland -verkostosta uusia kumppaneita ja luoneet sen myötä uutta liiketoimintaa.

Satu Ilomäki, Helo Oy

 

Sauna from Finland on auttanut laajentamaan verkostoamme ja tuonut medianäkyvyyttä.

Tiina Vainio, Sauna Yoga Interational Oy

 

Sauna from Finland on loistava verkosto konkreettisten liikeideoiden ja innovaatioiden kehittämiseen. Sauna on kansallinen perimämme, ja siihen liittyvät tuotteet ja palvelut edustavat tämänhetkistä hyvinvointiin perustuvaa megatrendiä. Jäsenten kannalta Sauna from Finland on innostava yhteisö, josta saa hyvin tietoa, ja sen tilaisuuksissa on kivaa.

Lauri Sipilä, MARK Suomen Markkinointiliitto r.y.

 

SFF:n toiminta on ollut innostavaa, aktiivista ja tulevaisuutta tekevää. Lisäksi tilaisuuksissa rento ja idearikas tunnelma.

 

Pekka Krook, Sparraustehdas, Digesin ex-toiminnanjohtaja

 

Sauna from Finland seuraa aktiivisin tuntosarvin maailman hyvinvointi- ja saunatrendejä. Tämä kaikki tieto on jäsenyritysten hyödynnettävissä.

Raimo Huusko, Sun Sauna Oy

Tule jäseneksi tai kannatusjäseneksi!
Sauna from Finland ry:ssä on mahdollisuus kahdentasoiseen jäsenyyteen.

Lue lisää jäsenhyödyistämme: täältä  Sauna-alan toimijoille varsinainen jäsenyys on ehdottomasti tuottavin, mutta myös muiden alojen yrityksille verkosto tarjoaa monia hyötyjä. Liity jäseneksi täältä

Kuinka voimme auttaa?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

Visio

Sauna from Finland -verkosto on maailman johtavin aidon suomalaisen saunaelämyksen verkosto ja läsnä keskeisillä globaaleilla markkinoilla.

Suomalainen sauna on maailman kiinnostavin ja paras hyvinvointielämys.

Missio

Edistämme aitoa suomalaista saunaelämystä vastuullisesti ja asiantuntevasti verkostoituen ja kaupallisia yhteistöitä mahdollistaen.

Olemme asiantunteva, helposti lähestyttävä, johtava sauna-alan verkosto.

Purpose

Sauna from Finland - The Authentic Experience
Sauna-alan monialainen osaamisverkostomme toimii yhdessä sen puolesta, että aito suomalainen saunaelämys näkyy kansainvälisesti, elää ja uudistuu hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden lähteenä.

© 2025 - Sauna from Finland ry
Tietosuojaseloste - Evästeasetukset