Suomalaisessa tutkimuksessa on tehty merkittävä havainto säännöllisen saunomisen positiivisista vaikutuksista sydänterveyteen. Sydänperäisen äkkikuoleman riski on runsaasti saunovilla jopa 60 prosenttia pienempi kuin vähän saunovilla. Saunomisen todettiin vähentävän myös sepelvaltimotaudista ja muista sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksista johtuvia kuolemia. – Tämä on erittäin tervetullut uutinen. Saunominen kuuluu niin olennaisena osana suomalaisten arkeen, että emme aina välttämättä muista korostaa tarpeeksi saunomisen positiivisia vaikutuksia. Aiomme hyödyntää tuloksia suomalaisen saunan kansainvälistymistyössämme, kertoo toiminnanjohtaja Carita Harju Sauna from Finland ry:stä. Juuri julkistetun tutkimuksen mukaan parhaan terveysvaikutuksen saa saunomalla noin 80 asteen lämpötilassa 4–7 kertaa viikossa ja noin 20 minuuttia kerrallaan. Myös pienempi määrä vähensi jonkin verran sydänkuolemien riskiä. – Me suomalaiset olemme toki aina tienneet saunan terveellisyyden, mutta väestötasolla ja tieteellisesti, sitä ei ole aikaisemmin todistettu. Pidämme tulosta saunomisen suojaavasta vaikutuksesta erittäin merkittävänä, sillä suomalaisessa väestössä sydäntautikuolleisuus on perinteisesti ollut korkea ja on edelleen merkittävin kansansairaus, tutkimusta johtanut Itä-Suomen yliopiston dosentti, kardiologian osastonylilääkäri Jari Laukkanen kertoo. Etenevä seurantatutkimus perustuu yhteensä 2315 keski-ikäisen (42–60-vuotiaan) itäsuomalaisen miehen aineistoon 20,7 vuoden ajalta. Verenkiertoelimistön sairauksiin kuoli Suomessa vuonna 2008 yhteensä 20 144 henkilöä. Näistä sepelvaltimotautiin kuolleita oli 11 761, joista suuri osa tapahtuu äkillisesti, ilman ennakko-oireita. Ongelma on samankaltainen liki kaikissa länsimaissa, joten ennaltaehkäisevän työn taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat merkittävät kaikilla mittareilla mitattuina. Tutkimustulokset julkaistiin maineikkaassa kansainvälisessä JAMAInternal Medicine -julkaisusarjassa 23.2.2015. Lisätietoa: Jari Laukkanen kokeellisen kardiologian dosentti, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio kardiologian osastonylilääkäri Keski- Suomen keskussairaala, Jyväskylä Cardiologist, MD, PhD Institute of Public Health and Clinical Nutrition University of Eastern Finland P.O.Box 1627 70211 KUOPIO, FINLAND Phone +358-50-5053013 Carita Harju Toiminnanjohtaja Sauna from Finland ry Puh. 040 566 2481 carita@saunafromfinland.fi