Original Sokos Hotel Valjuksen alakerrassa sijaitsee naisten ja miesten saunat sekä tilaussauna esimerkiksi ryhmille. Nämä saunaosastot on uudistettu täydellisesti keväällä 2022 ja uudistuksen lopputulosta ja saunojen löylyjä pääsi testaamaan heinäkuussa.

Kokonaisuuden uudistamisessa ei keskitytty tällä kertaa pelkästään saunoihin, vaan samalla uudistettiin myös iso osa huoneita sekä jonkin verran hotellin ulkoasua. Tästä syystä koko projektiin meni noin puoli vuotta aikaa. Hotellinjohtaja Tiina Rimpiläisellä oli jo ennestään kokemusta saunaelämyksen kehittämisestä, sillä myös Vuokatin hotellin rantasauna sai tänä vuonna Aidon suomalaisen saunaelämyksen laatusertifikaatin. Tästä kehittämistyöstä oli jäänyt erittäin hyvä kokemus ja erityisesti yhteistyö sauna-auditoija Carita Harjun kanssa on Rimpiläisen mielestä ollut ihanaa. Rimpiläinen lisää, että saunan kehittämiseen korkealaatuiselle elämystasolle ei Valjuksessa vienyt kuin pari viikkoa, kun keskityttiin tekemään oikeita asioita.

Sauna from Finland

Hotellin uudistuksen mukana kokonaisuuteen lisättiin yksi sauna

Sauna from Finlandin ja Original by Sokos Hotels -ketjun yhteistyön tuloksena jo yli kahdenkymmenen Sokos Hotellin saunaelämys on saanut Sauna from Finlandin myöntämän Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatin, joka viestii laadukkaasta ja pitkälle mietitystä asiakaskokemuksesta. Tähän joukkoon lisätään nyt Kajaanin Original Sokos Hotel Valjus, jolla oli hotellin uudistuksen jälkeen mahdollisuus se saada.

Tärkein parannus, jonka hotellin uudistus mahdollisti, oli naisten oman saunan rakentaminen. Saunojen yhteydessä on uusi lounge-tila, jossa voi vilvoitella saunomisen yhteydessä sekä uusi kuntoiluhuone. Kaikkiin saunoihin tavoiteltiin hyvää ilmanvaihtoa, miellyttäviä löylyjä sekä viihtyisää ja rauhoittavaa ympäristöä. Näissä tavoitteissa onnistuttiin Rimpiläisen mielestä loistavasti. Hänen mielestään saunatilat ovat nyt erittäin tyylikkäät ja mukavat, eivätkä asiakaspalautteet ainakaan tätä väitettä vastaan ole. Saunomiskokemusten jälkeinen palaute on ollut positiivista. Tiina Rimpiläinen kertoo, että hotellin saunat ovat kovassa käytössä.

”Uudistuksen aikana saunat olivat pois käytöstä. Tästä syystä osa asiakkaista valitsi toisen hotellin. Saunat ovat siis todella tärkeä osa kokonaisuutta.”

Suvi Laine Sokos Hotel Valjus, Kajaani

Kohti kestävämpiä saunaelämyksiä

Hotelli pyrkii kehittämään saunaosastoaan jatkuvasti saamansa asiakaspalautteen ja kokemusten mukaan. Erityishuomiota saunaelämyksessä annetaan myös Green Key -merkin vaatimuksille eli palvelupolku tuottaa mahdollisimman vähän ympäristölle haitallisia vaikutuksia. Hotelli on näin mukana edistämässä kestävää matkailua.

Sauna from Finland

Ekologinen saunaelämys pyrkii säästämään ja käyttämään energiaa, luonnonvaroja ja materiaaleja tehokkaasti. Kierrätyksestä huolehditaan esimerkiksi välttämällä kertakäyttötuotteita tai valitsemalla maatuvia vaihtoehtoja. Energiaa säästää myös muun muassa löylyhuoneeseen oikein mitoitettu kiuas.

Liity postituslistallemme!

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

  • Harvia
  • Sokos Hotels
  • Sauna Capital Tampere