Keski-Suomen saunakulttuuri vahvasti esillä Japanissa huhtikuussa

Jyväskylän kaupunki
Tiedote viestimille 21.3.2019

Kylpylähotelli Peurunkaan vuonna 2016 kehitetty Saunanlämmityksen MM-kisa saa tänä vuonna lisänäkyvyyttä kansainvälisesti, kun Japanissa järjestetään huhtikuussa Saunanlämmityksen MM-kisojen Japan Cup. Tokioon nousee päivän ajaksi Pop’ Up Sauna Festival 12. huhtikuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kisat rantautuvat muualle kuin Suomeen.

– Japanilaiset rakastavat suomalaista saunaa! Japanilainen Metos Inc. toi viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomeen japanilaisia kisaajia kolmen tiimin voimin. Tänä vuonna noin 20-30 japanilaista on varannut majoitukset kesän kisoihin Suomeen! Kokemus oli ollut sen verran upea, että he halusivat järjestää omat kisansa Tokiossa, kertoo Lakeland – Jyväskylä Region -hankkeen projektipäällikkö Päivi Heikkala Visit Jyväskylästä.

Saunanlämmityksen MM-kisojen järjestelyissä alusta alkaen mukana ollut yrittäjä Markus Kallio matkailuyritys Varjolan tilalta lähtee Japaniin tuomaroimaan Sauna Heating Championship Japan Cup 2019 -kisoja.

– Olen innoissani, että saamme viedä Saunamaakunnan ilosanomaa Japaniin. Viemme mukanamme esimerkiksi kesän kisoissa käytettävät mittauslaitteet, jotta tuomarointi olisi mahdollisimman autenttista, iloitsee Markus Kallio.

Saunamaakuntaviikko laajenee ja kansainvälistyy

Kilpailijat eivät MM-kisoissa sauno, vaan lämmittävät maailman suurimman saunatelttojen valmistajan Savotan telttasaunaa. Kolmen hengen joukkue saa kirveen, puukon, tulitikut ja puita. Alkuerissä jokainen joukkue lämmittää telttasaunan 70-80 Celsius-asteeseen ja lopulta kolme nopeinta joukkuetta jatkavat finaaliin.

Varsinainen päätapahtuma järjestetään Laukaassa Kylpylähotelli Peurungassa 6. heinäkuuta. Lämmityskisaan voi ilmoittautua kolmen hengen joukkueilla esimerkiksi saunaregion.fi-osoitteesta. Tapahtuma on hulvaton kesänviettoidea esimerkiksi ystäväporukalle tai perheelle. Kisat ovat osa Saunamaakuntaviikkoa, jossa miltei 70 saunatapahtumaa lukuisissa mielenkiintoisissa keskisuomalaisissa saunakohteissa tarjoavat tänäkin vuonna erilaisia saunaelämyksiä.

– Saunanlämmityksen MM-kisoista vastaa tänä vuonna EXT-Ventures, joka järjestää Laukaassa jo muitakin suosittuja yleisötapahtumia. Saunanlämmityksen MM-kisojen yhteyteen rakentuu iso yleisötapahtuma, josta tiedotamme enemmän huhtikuun aikana, kommentoi Päivi Heikkala.

Keski-Suomi julistautui maailman Saunamaakunnaksi syyskuussa 2015 ja Saunamaakuntaviikko on Saunamaakunnan vuosittainen päätapahtuma. Viime vuonna Saunamaakuntaviikolla kävijöitä oli melkein 2000, kotimaan kävijöiden lisäksi Australiasta, Saksasta, Espanjasta, Ruotsista, Meksikosta, Virosta ja Japanista.

Vapaasti käytettäviä kuvia viime vuoden kisoista:
https://drive.google.com/drive/folders/1OWsqs1cEgoNrrb3LGEZAt9LYe0-P4-Gb?usp=sharing

Lisätiedot:

Päivi Heikkala,
projektipäällikkö
Lakeland – Jyväskylä Region –hanke, Visit Jyväskylä
p. 050-304 8467

paivi.heikkala@jyvaskyla.fi
www.visitjyvaskyla.fi
www.visitcentralfinland.comwww.saunaregion.fi

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste