Sauna from Finland ry:n puheenjohtajan katsaus: Ikimuistoinen vuosi 2020

Sauna from Finland ry:n puheenjohtaja Pekka Krook kirjoittaa katsauksessaan kuluneen vuoden myllerryksistä ja yhdistyksen uusista tuulista.

”Sauna from Finland ry:n puheenjohtajana olen saanut kokea ikimuistoisen vuoden. Alkukevään korona-uutiset maailmalta ja Suomesta vetivät ilmeet vakaviksi. Joka päivä katsoin valtiovallan tiedotustilaisuudet suorana. Näin pysyin kärryillä, miten pandemia etenee. Pääministerimme Sanna Marin totesi, että nyt ei ole aika mennä mökille. Viimeistään silloin me Uudellamaalla asuvat tajusimme tilanteen vakavuuden.

Selvisimme alkujärkytyksestä nopeasti. Uuden laatukäsikirjamme tiedotustilaisuus peruttiin. Samaan rytäkkään peruuntuivat lähes kaikki alan messut ja tapahtumat vuodelta 2020. Matkailualalta ja hotellisektorilta tuli huonoja uutisia matkustamisen loppumisen takia. Ihmisten linnoittautuessa kotiin he käynnistivät asuntojensa ja mökkiensä remontoinnin. Saunoja uusittiin. Terassialueita laajennettiin. Pihalle hankittiin uusi sauna. Ihmiset halusivat rentoutua ja voida hyvin. Perheen kanssa oli nyt aikaa viihtyä yhdessä. Poreammeet ja kylpytynnyrit myytiin loppuun. Verkostomme tuotteita valmistavat yritykset hyötyivät tästä. Kun samanaikaisesti mm. matka- ja messukulut nollaantuivat, niin moni yritys tekee vuodesta 2020 lähes ennätystuloksen.

Sauna from Finlandin tiimi on näyttänyt tänä vuonna kaiken osaamisensa ja vieläkin enemmän. World Sauna Forumimme vaihtui lennosta maailman suurimmaksi virtuaaliseksi saunatapahtumaksi. Vientiyrityksillemme liidejä löydettiin maailmalta ennätysmäärä. Brändimme kirkastui ja ilmeemme huokuu nyt sinisyyttä ja valkoisuutta. Koulutustoimintamme on ollut laajaa. Pohjana on ollut uudistuneen laatukäsikirjamme asiantunteva sisältö. Puhtauteen ja turvallisuuteen liittyvät arvomme ovat pandemian aikana kiinnostaneet erityisesti.

Uusi saunaruokaan ja -kattaukseen keskittyvä Tasteful by Sauna from Finland -konseptimme tuli markkinoille kesällä. Samalla olemme vahvistaneet verkostoamme elintarvikeyrityksillä. Saunaelämys on nyt myös erilaisia makunautintoja tulvillaan. Ekosysteemimme vahvistaminen uusilla toimialoilla tekee yhdistyksestämme yhä halutumman yhteistyökumppanin niin Suomessa kuin maailmalla.

workshop
Anna Ruotanen Tasteful by Sauna from Finland -työpaja
Uuteen vuoteen tutulla kokoonpanolla

Sauna from Finlandin hallitus on kokoontunut normaalivuotta useammin. Päätökset ovat syntyneet monipuolisen keskustelun pohjalta. Kokeneessa hallituksessa on kukin tuonut oman asiantuntijuutensa verkostomme hyödyksi. Olemme löytäneet yhdessä operatiivisen tiimin kanssa keinot selvitä kuivin jaloin erittäin haastavasta vuodesta. Se on vaatinut venymistä tahtoa ja sinnikkyyttä. Puheenjohtajana olen usein vuoden aikana muistellut 1990-luvun lamavuosina. Niiden opeista olen pystynyt ammentamaan monia asioita johtamiseen. Vuoden jokaisena päivänä olen saunonut. Saunaelämyksen rentouttava vaikutus on pitänyt minut iskussa. Tiina Vainion Saunapilates-kirjasta oppimani venytykset ovat rentouttaneet minut päivän paineista.

Nyt katse siirtyy vuoteen 2021. Otetaan se jälleen mahdollisuutena kasvattaa elinvoimaista verkostoamme. Trendit ovat puolellamme. Meidän täytyy olla valmiita tekemään oma työmme hyvin. Se riittää varmasti, kun valtaamme maailman parhaalle saunaelämykselle lisää markkinoita. Haluan kiittää Sauna from Finland ry:n asiantuntevaa tiimiä ja jäsenyrityksiämme hyvästä työstä. Samoin kiitokset lähtevät asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.”

Sauna from Finland

Pekka Krook
Hallituksen puheenjohtaja, Sauna from Finland ry

Pekka Krook valittiin Sauna from Finland ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa 10.12.2020  puheenjohtajaksi kaudelle 2021.

Muina Sauna from Finland ry:n hallituksen jäseninä jatkaa pitkälti tuttu kokoonpano. Uutena hallituslaisena mukaan tulee Tykkimäen saunan toimitusjohtaja Viljami Taimisto.

Vuoden 2021 hallituksen jäsenet ovat:

Heikki Vauhkonen, Tulikivi
Markus Kallio, Varjolan tila
Päivi Juolahti, Harvia
Kari Tiittanen, Kuumalähde
Annu Huotari, Hawkhill Nature
Johanna Ratia, Aino Kiuas

Varajäsenet:

Anne Mäkijärvi, Osmia
Noora Mustajärvi, Luin Living
Ville Iivonen, Sauna Finlandia Holding
Henri Salokangas, Veto-kiuas
Marjo Määttä, Rukan Salonki
Viljami Taimisto, Tykkimäen sauna

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste