Tuore tutkimus: yli 4 kertaa viikossa saunovien sydänkuolleisuusriski vähenee

Suomalaisessa tutkimuksessa on tehty merkittävä havainto säännöllisen saunomisen positiivisista vaikutuksista sydänterveyteen. Sydänperäisen äkkikuoleman riski on runsaasti saunovilla jopa 60 prosenttia pienempi kuin vähän saunovilla. Saunomisen todettiin vähentävän myös sepelvaltimotaudista ja muista sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksista johtuvia kuolemia.

– Tämä on erittäin tervetullut uutinen.  Saunominen kuuluu niin olennaisena osana suomalaisten arkeen, että emme aina välttämättä muista korostaa tarpeeksi saunomisen positiivisia vaikutuksia. Aiomme hyödyntää tuloksia suomalaisen saunan kansainvälistymistyössämme, kertoo toiminnanjohtaja Carita Harju Sauna from Finland ry:stä.

Juuri julkistetun tutkimuksen mukaan parhaan terveysvaikutuksen saa saunomalla noin 80 asteen lämpötilassa 4–7 kertaa viikossa ja noin 20 minuuttia kerrallaan. Myös pienempi määrä vähensi jonkin verran sydänkuolemien riskiä.

– Me suomalaiset olemme toki aina tienneet saunan terveellisyyden, mutta väestötasolla ja tieteellisesti, sitä ei ole aikaisemmin todistettu. Pidämme tulosta saunomisen suojaavasta vaikutuksesta erittäin merkittävänä, sillä suomalaisessa väestössä sydäntautikuolleisuus on perinteisesti ollut korkea ja on edelleen merkittävin kansansairaus, tutkimusta johtanut Itä-Suomen yliopiston dosentti, kardiologian osastonylilääkäri Jari Laukkanen kertoo.

Etenevä seurantatutkimus perustuu yhteensä 2315 keski-ikäisen (42–60-vuotiaan) itäsuomalaisen miehen aineistoon 20,7 vuoden ajalta.

Verenkiertoelimistön sairauksiin kuoli Suomessa vuonna 2008 yhteensä 20 144 henkilöä. Näistä sepelvaltimotautiin kuolleita oli 11 761, joista suuri osa tapahtuu äkillisesti, ilman ennakko-oireita.  Ongelma on samankaltainen liki kaikissa länsimaissa, joten ennaltaehkäisevän työn taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat merkittävät kaikilla mittareilla mitattuina.

Tutkimustulokset julkaistiin maineikkaassa kansainvälisessä JAMAInternal Medicine -julkaisusarjassa 23.2.2015.

Lisätietoa:

Jari Laukkanen
kokeellisen kardiologian dosentti, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
kardiologian osastonylilääkäri Keski- Suomen keskussairaala, Jyväskylä

Cardiologist, MD, PhD
Institute of Public Health and Clinical Nutrition
University of Eastern Finland

P.O.Box 1627
70211 KUOPIO, FINLAND

Phone +358-50-5053013

 

Carita Harju
Toiminnanjohtaja
Sauna from Finland ry
Puh. 040 566 2481
carita@saunafromfinland.fi

 

Kuinka voimme auttaa?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

Visio

Sauna from Finland -verkosto on maailman johtavin aidon suomalaisen saunaelämyksen verkosto ja läsnä keskeisillä globaaleilla markkinoilla.

Suomalainen sauna on maailman kiinnostavin ja paras hyvinvointielämys.

Missio

Edistämme aitoa suomalaista saunaelämystä vastuullisesti ja asiantuntevasti verkostoituen ja kaupallisia yhteistöitä mahdollistaen.

Olemme asiantunteva, helposti lähestyttävä, johtava sauna-alan verkosto.

Purpose

Sauna from Finland - The Authentic Experience
Sauna-alan monialainen osaamisverkostomme toimii yhdessä sen puolesta, että aito suomalainen saunaelämys näkyy kansainvälisesti, elää ja uudistuu hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden lähteenä.

© 2025 - Sauna from Finland ry
Tietosuojaseloste - Evästeasetukset