Tiesitkö, että Keski-Suomi on virallinen maailman saunamaakunta? Alueella on ollut saunamaakunnan titteli jo vuodesta 2015 asti ja uusia saunoja rakennetaan sekä saunatapahtumia järjestetään edelleen kovaa tahtia.
Alueella toimii lukuisia matkailuyrityksiä, joiden palveluiden joukkoon kuuluu saunaan liittyviä matkailutuotteita ja -palveluita. Tällaisia yrityksiä ovat muun muassa Lomakeskus Revontuli, Varjolan matkailu ja HimosLomat. Myös savusaunakulttuuri on Keski-Suomessa voimissaan. Maailman suurin savusauna löytyy Laukaasta, Tupaswillan tilalta. Savusaunaan mahtuu jopa 150 kylpijää. Vaajakosken Haapaniemestä löytyy myös perintöhistoriallisesti merkittävä matkailukohde, Savutuvan Apaja, rantasaunoineen.
Tutustu Keski-Suomen saunatarjontaan
Useat saunatoimijat lämmittävät kiukaansa ja avaavat ovensa Keski-Suomen saunamaakuntaviikon ajaksi kesäisin. Ahkera saunoja voi löytää löylyttelypaikan, vaikka joka päivälle koko viikon ajan. Katso viikon ohjelma Visit Jyväskylä Regionin sivuilta.
Jyväskylän satamassa kannattaa myös poiketa, sillä paikkaan on vuonna 2022 pitkään kaivattu saunaravintola Sataman Viilu. Viilun sijainti on parasta mitä Jyväskylä voi tarjota. Keskusta ja Matkakeskus ovat aivan vieressä, kuten myös koko ajan kehittyvän Jyväskylän sataman muut palvelut. Suosituista Solo Sokos Hotel Paviljongista ja Original Sokos Hotel Alexandrasta (joilla molemmilla on muuten Sauna from Finlandin myöntämä Aidon suomalaisen saunaelämyksen laatusertifikaatti) kävelee tänne muutamassa minuutissa. Viilun Saunamaailma sisältää kolme tyyliltään ja kooltaan erilaista saunaa tarjoten ainutlaatuisia ja laadukkaita saunaelämyksiä. Saunavuoron aikana voi pulahtaa järveen tai porealtaisiin, niin kesällä kuin talvellakin.
Sauna näkyy keskisuomalaisessa liiketoimintaympäristössä
Saunapalvelut ovat yksi Keski-Suomen alueen huomattavimmista matkailupalveluista. Palvelutarjonnan lisäksi Keski-Suomen Muuramesta löytyy muun muassa johtavan kansainvälisen sauna- ja spa-yhtiön Harvian tehdas ja pääkonttori. Harvian päätoimipaikassa vierailee usein muun muassa kansainvälistä mediaa tutustumassa suomalaiseen saunabisnekseen. Harvian lisäksi alueella toimii muun muassa kelosaunoja rakentava Huliswood Oy.
Jyväskylän Matkakeskuksessa sijaitseva uusi Woolman Oy.n toimisto on omaksunut saunaelämyksen positiiviset vaikutukset hyvinvointiin, vaikka yrityksen toimiala ei saunojen rakentamiseen liitykään. Aivan uudet toimitilat päätettiin rakentaa saunan ympärille, jotta sen saa sijoitettua aivan keskelle kaikkea toimintaa. Tällöin sen käyttö saadaan mahdollisimman arkiseksi koko työyhteisölle ja lauteilla voi vaikka viettää taukonsa. Saunan oheen hankittiin lisäksi muun muassa kylmäallas, jotta stressistä ja työstä palautumista edistetään vielä tehokkaammin kylmä-kuuma-vaihtelulla. Lue lisää Woolmanin Jyväskylän toimistosaunan kehittämisprojektista.
Kansikuva: Tommasso Fornoni / Visit Jyväskylä Region