The North American Sauna Society ja Sauna from Finland strategiseen yhteistyöhön

Sauna from Finland ja The North American Sauna Society (NASS) ovat sopineet yhteistyöstä tavoitteenaan helpottaa suomalaisen saunaosaamisen markkinointia Yhdysvalloissa. 

Perinteinen sauna on valtaamassa alaa Pohjois-Amerikassa. Selkeä viesti on, että sauna on terveellisen elämäntavan kolmas pilari. Ruokavalio, liikunta ja sauna ovat ne elementit, mistä hyvä olo on tehty.

Pohjois-Amerikan saunaseura, eli NASS perustettiin vuonna 2004. Se oli seurausta 1990-luvun alussa tehdystä markkinointikampanjasta, jossa Ulkoministeriö, Finpro, Helo ja Harvia yhdessä kustansivat 1992 mobiilin saunan, joka kiersi läntisissä Yhdysvalloissa saunatietämystä levittäen. Ajatus virisi 2000-luvun alussa tehdä jotain vastaavaa ja NASS perustettiin. Tarkoitus oli alussa vastata haasteeseen, jonka lähinnä Kiinalaiset infrapunahuonevalmistajat toivat. Yhdysvalloissa infrapunahuoneita kutsutaan saunoiksi ja sekaannuksen vaara oli silloin, niin kuin on nytkin, ilmeinen.

NASSin tehtävänä on levittää tietoisuutta suomalaisesta tavasta saunoa: mikä on suomalaisen saunan kulttuurinen vaikutus, ja toki myös painottaa niitä positiivisia terveysvaikutuksia, joita autenttinen, oikea suomalainen saunomistapa mukanaan tuo. The North American Sauna Societyn vetäjän, Eero Kilven tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset.

– Yhdysvalloissa on viime aikoina tapahtunut valtavasti positiivista kehitystä saunomisen rintamalla, mutta vielä haasteita riittää. Vaikka asiakas osaisi ostaa oikean saunan, voi kuitenkin rakentamisen osa-alueet mennä vähemmän täydellisesti, koska tuotantoketjussa ei ole oikeaa käsitystä saunasta. Arkkitehti ei ehkä tiedä mihin saunaa käytetään ja rakennusmestari ei usko piirustuksia, vaan nostaa kattoa, säästää eristyksissä, ei huolehdi ilmastoinnin ratkaisuista tai asentaa lattiaritilät pysyvästi ilman puhdistusmahdollisuuksia, vain muutaman haasteen mainitakseni.

– Oikean tietouden ja sitä kautta uusien businessmahdollisuuksien avaaminen on se syy, miksi me olemme olemassa.  Mikä on sen mukavampaa kuin levittää oikeaa saunatietoa ja tehdä se taloudellisesti kannattavasti. Potentiaali USA:ssa on valtava.

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste