Suomi ja Viro juhlistavat yhdessä saunan päivää 14.6

Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.

Sauna from Finland Kansainvälistä saunan päivää vietetään aina kesäkuun toisena lauantaina. Virossa saunat lämpiävät yleensä viikonloppuisin ja juhlapyhinä, eikä virolaisilla yleisesti ole niin pientä ilon aihetta, etteikö sen kunniaksi voisi lämmittää saunan. Toomas Tuul, Visit Estonia

”Suomi ja Viro jakavat monia miellyttäviä tapoja ja asioita, mutta yhteinen saunaperinteemme on niistä yksi tärkeimmistä ja myös kansainvälisesti tunnetuimmista. Olemmekin naapuriemme kanssa maailman onnellisinta saunakansaa. On hienoa, että myös virolaiset ovat ottamassa saunan päivän omakseen. Sen avulla esittelemme saunomisen iloa ja kulttuuriperintöämme kaikille maailman kansoille”, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi.

Aloitteen suomalaisen saunan päivästä teki saunakulttuuria ja -perinteitä vaaliva Suomen Saunaseura vuonna 1986. Sittemmin päivä on vakiintunut myös vapaaehtoiseksi liputuspäiväksi. Viime vuonna Visit Estonia, kansainvälinen saunaliitto ISA, Visit Finland ja Suomen Saunaseura järjestivät tempauksen, joka vei kollektiivisen saunapäivän Guinnessin virallisten maailmanennätysten joukkoon. Kaikkien aikojen suurin saunapäivä kannusti tuhansia ihmisiä yhtaikaisesti lauteille eri puolilla maailmaa – ja samalla Facebookiin syntyi kansainvälinen saunayhteisö, jossa edelleen jaetaan saunomisen iloa.

Hyvinvointitrendin vahvistuessa saunominen kiinnostaa yhä enemmän myös maailmalla, ja sen positiiviset vaikutukset on laajalti tunnistettu. Virolaisten ja suomalaisten järjestämään tempauspäivään osallistui viime vuonna ihmisiä peräti 47 maasta – aina Uudesta-Seelannista Japaniin ja Thaimaahan asti.

”Viime vuosina kiinnostus saunakulttuuriin on kasvanut huomattavasti niin matkailijoiden kuin median keskuudessa. Useat kansainväliset toimittajat ovat vierailleet Virossa kokeakseen erityisesti ohjattuja saunarituaaleja. Sauna on toiminut meille erinomaisena matkailulähettiläänä: vuonna 2025 saavutimme yhdessä Guinnessin maailmanennätyksen ja sitä ennen vietimme koko Viron laajuista saunavuotta, jolloin laadittiin myös maan kattava saunakartta”, kertoo Visit Estonian matkailujohtaja Anneli Lepp.

”Myös suomalaiset matkailijat ovat perinteisten terveyskylpylöiden lisäksi löytämässä Viron muut saunat ja saunan ympärille syntyneet elämyskeskukset. Esittelemme suomalaisille ylpeydellä meidän paikallisia, sukupolvelta toiselle siirtyneitä saunaperinteitä esimerkiksi ohjattujen rituaalien kautta. Tarkoituksenamme ei ole opettaa suomalaisille, kuinka saunotaan – sen he jo osaavat – vaan tarjota mahdollisuus nähdä, kuinka monimuotoinen ja rikas saunakulttuuri myös Virossa on”, jatkaa Lepp.

Tänä lauantaina ei enää tavoitella uusia ennätyksiä, vaan keskitytään rauhoittumaan, nauttimaan löylyistä ja kunnioittamaan yhteistä saunaperinnettä.

”Viime vuonna syntynyt kansainvälinen saunayhteisö on edelleen aktiivinen. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita jakamaan kuvia omista saunoistaan ja saunatavoistaan yhteisön Facebook-ryhmässä. Virolaiset saunayrittäjät palkitsevat parhaita kuvia elämyksillä”, vinkkaa Lepp.

Saunakulttuuri on elävää perintöä

Suomalaisessa ja virolaisessa saunaperinteessä yhdistyvät vuosisataiset tavat ja syvä yhteys luontoon. Löyly ei ole vain lämpöä, vaan tapa puhdistautua, rauhoittua ja kohdata niin itsensä kuin toiset. Saunan päivä muistuttaa, ettei sauna ole meillä trendi vaan elämäntapa. Saunaperinteet Virossa ja Suomessa ovat molemmat nimetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Kuinka osallistua saunan päivän kansainväliseen tempaukseen 14.6.?

➡ Mene saunaan kansainvälisenä saunapäivänä kesäkuun toisena lauantaina – tänä vuonna 14. kesäkuuta 2025

➡ Ota saunahetkestä, saunasta tai saunatraditiostasi kuva tai video – ei edelleenkään alastomuutta!

➡ Jaa kuva saunaystävien Guinness World Record Holder: Most photos of people in sauna –Facebook-ryhmään

➡ Elä mukana myös muiden saunakokemuksissa!

Kuinka voimme auttaa?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

Visio

Sauna from Finland -verkosto on maailman johtavin aidon suomalaisen saunaelämyksen verkosto ja läsnä keskeisillä globaaleilla markkinoilla.

Suomalainen sauna on maailman kiinnostavin ja paras hyvinvointielämys.

Missio

Edistämme aitoa suomalaista saunaelämystä vastuullisesti ja asiantuntevasti verkostoituen ja kaupallisia yhteistöitä mahdollistaen.

Olemme asiantunteva, helposti lähestyttävä, johtava sauna-alan verkosto.

Purpose

Sauna from Finland - The Authentic Experience
Sauna-alan monialainen osaamisverkostomme toimii yhdessä sen puolesta, että aito suomalainen saunaelämys näkyy kansainvälisesti, elää ja uudistuu hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden lähteenä.

© 2025 - Sauna from Finland ry
Tietosuojaseloste - Evästeasetukset