Slush 2018 -kävijät rentoutuivat Sauna Villagessa

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä 20 000 sijoittajaa, yrittäjää, teknologian ammattilaista ja median edustajaa kokoontui Messukeskukseen Helsinkiin. Keskus oli täynnä värejä, valoja ja toinen toistaan näyttävämpiä osastoja. Slush 2018 piti sisällään upeita puheenvuoroja ja haastatteluja, tajunnanräjäyttävää teknologiaa ja intensiivisiä neuvotteluja.

Kaikessa vaikuttavuudessaan Slush oli hektinen tapahtuma täynnä toimintaa. Silloin tällöin ihmisen täytyy kuitenkin pysähtyä ja ottaa hetki itselleen. Siihen Slushin kävijät saivat avukseen suomalaisen saunaelämyksen. Jo toistamiseen Sauna from Finland ja Slush yhdistivät voimansa luodakseen ‘Slush Sauna Villagen’, kahdeksan saunan, kolmen paljun ja kahden avantoaltaan kokonaisuuden. Kylä kutsui vierailijoita rentoutumaan löylyn äärellä.

Sauna Village oli avoinna kaikille, ja saunojen lämmöistä nauttikin kävijöitä ympäri maailmaa. Sadat kokeilivat erilaisia saunoja ja paljuja kahden päivän aikana.

– Oli hienoa tehdä yhteistyötä Slushin kanssa uudestaan. Olen iloinen siitä, että Sauna from Finlandin puoleen käännytään, kun halutaan tarjota laadukas ja autenttinen suomalainen saunaelämys. Saimme paljon hyvää palautetta, ja kiitos siitä kuuluu verkostollemme, toteaa Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju.

Tänä vuonna kävijöillä oli myös mahdollisuus ostaa saunatuotteita saunakylän yhteydessä olevasta Sauna Shopista. Tarjolla oli kosmetiikkaa, tekstiilejä ja saunatarvikkeita. Monet olivat erityisen kiinnostuneita tuotteiden luonnollisista raaka-aineista ja materiaaleista. Sauna Shopia pyörittänyt Veicon toimitusjohtaja Saana Ruuttunen vastasi osallistujien esittämiin kysymyksiin.

– Monet ostivat mukaansa tuliaisia, jotka muistuttavat heitä Suomesta ja saunasta.

Slush 2018 esitteli kävijöilleen mikä on suomalainen sauna.

Myös Sauna from Finlandin osastolla Messukeskuksen sisällä kävi useita vierailijoita tapahtuman aikana tutustamassa jäsenyrityksiin ja suomalaisen saunaelämyksen ideaan. Kävijöillä oli jopa mahdollisuus hypätä saunan lauteille ja harjoitella löylyn heittämistä.

– Erityisesti kansainväliset vieraat olivat kiinnostuneita suomalaisen saunan salaisuudesta. Monet halusivat kokeilla saunaa ja olivatkin suunnitelleet sen osaksi matkaansa. Jotkut jopa suunnittelivat saunan viemistä kotimaahansa ja pitivät osastoamme ja saunakylää hyvänä tilaisuutena selvittää asiaa, kertoo Sauna from Finlandin kansainvälisestä markkinoinnista vastaava Satu Freyberg.

Sauna from Finland kiittää Slushia yhteistyöstä! Erityiskiitokset kuuluu verkoston jäsenille, jotka olivat mukana toteuttamassa saunakylää, Sauna Shopia ja Sauna from Finlandin osastoa.

Sauna Villagessa mukana olivat: Eropan & Boatsauna, Fimex, Harvia, Huliswood, Sauna Rentola and TylöHelo.
Sauna Shop: Frantsila, Hukka Design, Luhta, Mellis, Osmia, and Veico.
Lisäksi mukana olivat: Ecofurn, KOLO sauna, Ledify, Lumene and Saunat.fi.

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste