Savusaunan uusi aika

sisusavusaunaSavusaunojen ylläpitoon liitetään monenlaisia myyttejä, jotka eivät enää nykypäivänä täysin pidä paikkaansa. Sisusauna Oy:n perustaja Kari Vainiomäki kiistää väitteen siitä, että savusauna olisi nokisuutensa takia epäsiisti paikka.
– Jos savusauna on kovin nokinen, niin silloin on jotain pielessä. Kun lämmittäessä käytetään hyvää ja kuivaa puuta, saunan ilma pääsee vaihtumaan ja kiuas toimii normaalisti, on saunassa suhteellisen siistiä, hän kertoo.

Toinen vanhahtava savusaunoihin liittyvä uskomus on, että saunan lämmittämiseen kuluu hirveästi aikaa. Vainiomäen mukaan uudenaikaisen savusaunan lämmitysaika vaihtelee kahdesta neljään tuntiin. Hän myös kehottaa jokaista tutustumaan rauhassa omaan savusaunakiukaaseen, sillä ne ovat aina yksilöitä.
– Googlesta ei kannata vinkkejä etsiä, vaan luottaa maalaisjärkeen. Kun opettelee tunnistamaan oman saunan merkit ja löytää itse omat tavat ja ajat, niin alkaa onnistumaan, Vainiomäki opastaa.

1960-luvulla perinteisten savusaunojen suosio romahti ja tilalle tulivat kerros- ja omakotitalojen yhteyteen rakennetut talo- ja huoneistosaunat. Nyt savusaunominen on ollut taas pidemmän aikaa nousussa. Tavallisen kotisaunan rinnalle kaivataan jotain erilaista, mutta perinteikästä. Kari Vainiomäellä on takanaan pitkä historia savusaunojen rakentamisen ja huoltamisen parissa.
– Ensimmäiset SISU-kiukaat valmistettiin vuonna 1997. Aluksi rakensimme muitakin saunoja ja mökkejä, mutta viimeiset viisi vuotta olemme keskittyneet pelkkiin savusaunoihin. Kiukaita on kehitetty ja hiottu vuosien saatossa, Vainiomäki kertoo.

Kiukaiden koko on helposti muunneltavissa, joten ne on mahdollista mukauttaa kunkin saunan tarpeiden mukaiseksi. Uudet kiukaat ovat myös pitkäikäisiä.
– Vaikka lämmitys toimii samalla tekniikalla, eivät uudet kiukaat ole enää niin sanottuja kivirauniokiukaita, joita joutuu huoltamaan joka kevät, kertoo Vainiomäki.

Perinteinen savusauna tarjoaa uusia elämyksiä

Vainiomäki on laittanut merkille, että savusaunoja vuokrataan erityisen paljon ryhmille. Hän heittää kuitenkin ilmoille idean, että avoimia savusaunoja kaivattaisiin ympäri Suomea enemmän.
– Saunaan voisi kuka vaan ostaa kertalipun, ja kylkiäisiksi tietysti pitäisi päästä uimaan järveen tai avantoon.

saunan kuvia 2014 035Vainiomäki itse kaavailee tulevaan Jämsän saunakylään vastaavanlaisia palveluita. Hän uskoo, että innokkaimpia saunojia ei haittaisi pieni välimatka.
– Saunojen suosio ei ole Suomessa katoamassa minnekään. Ihmiset tahtovat edelleen viettää vapaa-aikaansa mökkeillen ja saunoen. Tietoisuus on myös lisääntynyt, ja monet haluavat perinteisen mökkisaunan sijasta kokeilla jotain erilaista, Vainiomäki kertoo.

Kesämökkien lisäksi savusaunoja rakennetaan nykyään entistä enemmän myös pihapiireihin, jolloin sauna voi olla ympärivuotisessa käytössä. Harvalle savusauna on kuitenkaan jokapäiväinen peseytymistila, vaan pyhä paikka, jossa nautitaan, rentoudutaan ja unohdetaan arjen murheet ja huolet.

Kari Vainiomäen vinkit savusaunayrittäjille:

  • Yhden ison saunan sijaan kannattaa hankkia kaksi pientä. Ei ole järkevää lämmittää pienelle porukalle suurta saunaa, mutta iso ryhmä voi hyvin saunoa kahdessa pienessä, vaikka miehet ja naiset erikseen. Pieni sauna lämpiää nopeammin, ja lämpöä riittää saunojille mukavasti yhden illan ajaksi.
  • Sauna kannattaa suunnitella sisältä siten, että lauteen selkänojan saa käännettyä lämmityksen ajaksi lauteen päälle. Näin voidaan varmistua siitä, että laude ja selkänoja pysyvät saunomista varten puhtaana, jos nokea sattuu jostain syystä syntymään.

Sauna from Finlandin jäsenyrityksistä savusaunapalveluja tarjoavat ainakin:

 

Rokuan Lomahuvilat, Tähtisavu
Ruka911 Oy / Pyhäpiilon savusauna

Isokenkäisten Klubin perinteinen Seitsemän tähden savusauna
Erämys
Hollolan Hirvi

Lomakylä Santalahti
Löyly
Herrankukkaro
Varjola
Revontuli
Savutuvan Apaja
Taulun Kartano
Saunaterapia Ay M+M/Merja Pihlajamäki

Save

Save

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste