Saunavientiä edistämässä Venäjän markkinoilla

Sauna from Finlandin kansainvälisistymistymisryhmän yritykset olivat esittelemässä sauna-osaamistaan Pietarissa toukokuussa Venäläisille yrityksille, median edustajille sekä ulkoministeriön kutsumille tahoille. Tapahtuma järjestettiin Suomi 100-hengessä Suomi-Talolla Pietarin keskustassa. Yrityksistä oli mukana mm. Harvia, Helo, Hukka Design, Huliswood, Jokipiin Pellava, Mellis, Narvi ja Saunatour.

  • Jesse Hämäläinen, Narvi

    Tapahtuma oli helppo tapa tavata venäläisiä yrityksiä ja lehdistöä, koska kaikki oli valmisteltu hyvin etukäteen.  Tilaisuus oli tarpeeksi kaupallinen ja oikeanlaisia vieraita oli kutsuttu paikalle kertoo Jesse Hämäläinen, Narvi Oy: n vientijohtaja.

  • On selvää että suomalaisen saunan maine kasvoi tapahtuman ansiosta. Venäjän saunamarkkinat ovat erittäin suuret, joten olimme oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Yhden yrityksen olisi vaikea saada näin suurta yleisöä olisi ollut mahdoton tavoittaa, Jesse toteaa.

Sauna from Finland oli järjestänyt kanssa kaksi tilaisuutta, toinen oli venäläisille yrityksille suunnattu tilaisuus ja toinen erityisesti venäläisille median edustajille kohdennettu tilaisuus.Paikalla oli molemmissa runsaasti osallistujia, mikä ilahdutti meitä järjestäjiä.

  • Olen saanut paljon palautetta, että, suomalaiset sauna-alan yritykset ovat keksineen erinomaisen idean liittää voimansa yhteen ja esitellä osaamistaan laaja-alaisesti Sauna from Finland- brändin alla kertoo  Sauna from Finlandin yhteistyökumppanina Pietarissa toiminut Marina Golvokon.
  •   Se, että järjestämissämme tilaisuuksissa esiteltiin koko suomalainen saunapaletti, herätti paljon huomiota venäläisten saunatuotteiden, -rakentajien ja –suunnittelijoiden keskuudessa- Golvoko jatkaa.

Helon ja Harvian edustajat, vasemmalla Vladislav Mitrakov, oikealla Timo Huhtamäki

-Tilaisuus oli erinomainen mahdollisuus keskustella potentiaalisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Mitrakov piti myös mielenkiintoisena mahdollisuutta päästä näkemään muihin tapahtumaan osallistuneiden yritysten esityksiä ja toimintaan kertoo Helo Oy:n Venäjän edustaja  Vladislav Mitrakov.

Sekä venäläisiltä että osallistuneilta yrityksiltä saamamme palautteen pohjalta jatkamme yhteistyötä ja viemme aloittamiamme asioita eteenpäin. Tulemme  myös jatkossa järjestämään vastaavan tyyppisiä tilaisuuksia muuallakin Ulkoministeriön kanssa

Mukaan kansainvälistymisryhmään

Haluatko kansainvälisiä asiakkaita? Haluatko olla mukana yllä mainituissa Pietarin kaltaisissa toimenpiteissä? Tule mukaan Sauna from Finlandin kansainvälistymisryhmään!

Täydennämme kansainvälistymisryhmäämme, jossa päätarkoituksena on löytää ryhmämme yrityksille liidejä, tarjota lisäresursseja ja näkyvyyttä markkinointiin sekä käytännön tukea kansainvälistymiseen. Avaamme ovia, tuomme lisää tietoa ja asiakasymmärrystä, välitämme kansainvälisiä kontakteja, tarjoamme näkyvyyttä, järjestämme tapahtumia ja tilaisuuksia.

Toimimme yhteisenä ryhmänä, joka tarjoaa monta etua yksin toimimisen sijasta. Annan mielelläni lisätietoja: Satu Freyberg puh: 0400 966 112 ja satu@saunafromfinland.fi

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste