Sauna from Finland onnittelee: Suomen Saunaseura ry 80 vuotta!

Suomalainen sauna on hyvässä nosteessa, uusia yleisiä saunoja on avattu useita ja nuorisokin on löytänyt saunasta harrastuksen. Suomen Saunaseura elää ajan hermolla 80 vuoden iästään huolimatta – tai juuri siksi.

Suomen Saunaseura ry perustettiin marraskuun 16. päivänä 1937, alkuperäinen nimi oli Suomalaisen Saunan Ystävät. Yhdistykseen liittyi silloin 21 jäsentä ja nyt Saunaseuran täyttäessä 80 vuotta näitä ”ystäviä” on noin 4 500.

Heistä suuri osa on sellaisia, jotka käyvät harvoin Saunaseuran saunoissa Vaskiniemessä.

– Se kertoo siitä, että Saunaseuran jäsenyyteen liittyy muitakin arvoja kuin saunominen. Suomalaisen saunakulttuurin edistäminen on varmasti yksi niistä, seuran puheenjohtaja Tuomas M. S. Lehtonen toteaa.

Seuran alkuperäisenä tarkoituksena oli saada perinteinen suomalainen sauna ulkoasunsa, rakennustapansa ja hoitonsa puolesta asemaan, joka vastaisi saunan olemukseen sisältyviä arvoja.

Samoilla linjoilla ollaan edelleen. Seuran nykyisten sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on suomalaisten saunaperinteiden vaaliminen, saunan tuntemuksen syventäminen ja saunomisen merkityksen korostaminen terveiden elämäntapojen ylläpitäjänä.

Saunominen on yhteinen ilo

Suomen Saunaseurassa on tällä hetkellä noin 4 500 jäsentä, joista neljännes on naisia.

Helsingin Vaskiniemessä sijaitsevan Saunatalon löylyistä nauttii kaikenikäisiä jäseniä vieraineen. Jäsenten keski-ikä on 57 vuotta ja alle 21-vuotiaita nuorisojäseniäkin on useampia kymmeniä.

Tiina Kaskiaro on hyvä esimerkki siitä, miten seuraan hakeutuu uusia jäseniä.

– Ystäväni kutsui vierailemaan viitisen vuotta sitten Saunaseuraan ja ihastuin ensisaunomalta. Jo sisään astuessa saunatalon vanhanajan tunnelma siirsi ajatukset työmoodista rentoutumiseen ja viimeistään savusaunojen tuoksu vei mennessään. Laitoimme mieheni kanssa jäsenhakemukset sisään noin viikko ensikäyntini jälkeen, emmekä ole katuneet.

– Olen myös ajautunut seuran luottamustoimiin. Työskentely yhteisen hienon asian edistämiseksi on tuonut minulle myös paljon uusia kokemuksia ja ystäviä.

– Sauna tarjoaa myös monelle ulkomaalaiselle mieleenpainuvan elämyksen ja on näin suuri osa maamme imagoa sekä kiinnostavuutta, Kaskiaro lisää.

Saunatalossa on tällä hetkellä seitsemän erilaista saunaa. Ne lämpiävät lähes joka viikko kuutena päivänä kesällä pidettävää kunnossapidon taukoa lukuun ottamatta. Saunat ovatkin ahkerassa käytössä. Vuonna 2016 Saunatalon kassajärjestelmään kirjautui noin 40 500 saunakertaa.

Yleishyödyllistä toimintaa

Tuomas Lehtosen mukaan Saunaseuran toiminnassa on eri aikoina painotettu luontevasti eri asioita. Nyt on taas nostettu esiin yleishyödyllisyys, joka on määrittänyt seuran toimintaa sen perustamisesta alkaen.

– Itse asiassa yleishyödyllisyyteen liittyy sekä saunatalo että koko seuran toiminta. Konkreettisesti se näkyy muun muassa Tutkimus- ja kulttuuritoimikunnan jakamina tukina, antamalla seuran asiantuntemusta sitä tarvitseville, julkaisemalla Sauna-lehteä sekä levittämällä saunamissiota, Tuomas Lehtonen sanoo.

Tänä vuonna on tuettu muun muassa professori Jari Laukkasen työryhmän tutkimusta saunan terveysvaikutuksista, professori Alexander Lembken projektia saunassa syntyneiden henkilöiden etsinnässä ja kuvauksissa sekä erilaisia sauna-aiheisia tapahtumia ja pro gradu -töitä.

Suomen Saunaseuralla on ansaitusti myös arvostettu asema suomalaisen saunomisen asiantuntijana. Tietoa kysytään ja sitä myös mielellään jaetaan.

– Saunaseura on kuin informaatiokeskus, jota pidetään ilmaiseksi avoinna kaikille. Seurassa ja sen jäsenistössä on paljon tietoa ja osaamista. Saunaseuran puoleen käännytään, koska täältä saatavaan tietoon voi luottaa, Tuomas Lehtonen sanoo.

Satavuotiaita saunoja löytyi yli odotusten

Suomen Saunaseura kerää osana maamme 100- ja omia 80-vuotisjuhliaan tietoja sellaisista saunoista, joissa on kylvetty koko itsenäisyytemme ajan. Tavoitteena oli löytää sata tällaista saunaa, mutta tähän mennessä niitä on kertynyt noin 250 eri puolilta Suomea.

Keräyksen tuloksena on varsin mielenkiintoinen ja laaja tiedosto vanhoista saunoista. Se muodostaa arvokkaan materiaalin suomalaisen saunan historian ja saunakulttuurin tutkijoille.

Lippu liehumaan Saunan Päivänä

Suomen Saunaseuran aloitteesta on kesäkuun toista lauantaita vietetty suomalaisen saunan päivänä. Päivä halutaan virallistaa vakiintuneeksi liputuspäiväksi.

Saunaseura ja Sauna from Finland -verkosto ovat perustaneet kansalaisadressin tukemaan liputuspäivän hanketta. Adressin voi allekirjoittaa verkossa osoitteessa www.saunanpaiva.fi.

 

Suomen Saunaseura ry

  • perustettu 1937
  • jäseniä noin 4 500, joista noin 1 200 naisia
  • Vaskiniemen saunatalo valmistui 1952, nyt seitsemän saunaa, joista neljä savusaunaa, kaksi uloslämpiävää saunaa ja yksi sähkösauna
  •  ylläpitää ja edistää suomalaista saunakulttuuria
  • myöntää apurahoja saunakulttuurin tutkimiseen ja edistämiseen
  • seuran edustajat osallistuvat erilaisiin sekä kotimaisiin että kansainvälisiin sauna-alan tapahtumiin
  • seuran julkaisema Sauna-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa
  • Kansainvälisen Saunaliiton ISA:n jäsen
  • myöntää vuosittain Löylynhenki-palkinnon ansiokkaasti saunan hyväksi toimineelle henkilölle tai yhteisölle sekä antaa Hyvä saunateko -tunnustuksia, joka on kiitos hyvästä, saunaan liittyvästä asiasta tai teosta

Lisätietoja:

Suomen Saunaseura ry
Vt. toiminnanjohtaja Jussi Nuortimo
jussi.nuortimo@sauna.fi
050 371 8178
Vaskiniementie 20, 00200 Helsinki
www.sauna.fi

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste