Naantalin Asuntomessujen 2022 voittajasaunat valittu

Sauna from Finland ry valitsi tämän vuoden Asuntomessujen neljän parhaan saunaelämyksen joukkoon kohteet, joissa saunapolku kulkee saumattomasti, koko ajan edistäen rauhoittumista. Pukuhuoneessa tai saunassa sekä saunan jälkeen vilvoitellessa voi tuntea kaikkien aistien kautta olevansa yhtä ympäröivän luonnon kanssa. Palkituissa kohteissa korostuvat erityisesti sekä arjesta irtautuminen että läsnäolo ja rentoutuminen.

Yhdistyksen asiantuntijaraati tutustui saunaelämyksiin messuilla ja valitsi joukosta kohteet, joiden sauna, pesu- ja pukuhuoneet sekä vilvoittelualue olivat kokonaisuutena elämyksellisimmät. Arvioinnin pohjana käytettiin Aidon suomalaisen saunaelämyksen laatukäsikirjaa, jossa esitellään vuosien tutkimustyön pohjalta luodut saunaelämyksen ydinarvot ja niistä johdetut laatukriteerit. Valinta ei ollut helppo, sillä useissa messualueen saunoissa näkee persoonallista kädenjälkeä, upeita maisemia sekä idearikasta materiaalien käyttöä. Asuntomessujen saunat kunnioittavat luontoa, joista osa on myös hyvinkin kunnianhimoisesti tehtyjä.

Sauna from Finlandin asiantuntija Satu Ilomäki kehuu tämän päivän saunojen materiaalivalintojen erilaisia ja erilevyisiä profiileja, sillä ne tekevät lopputuloksista kiinnostavia. Lauteisiin upotettu kiuas on edelleen ”se juttu” kotisaunoissa ja sen suosio on vain kasvanut.

”Selkeästi saunoissa suositaan taas luonnollisuutta sekä puun lämpimiä sävyjä, kuten muissakin sisustustrendeissä tänä päivänä. On kiva, että oman kodin rakentajista on tullut rohkeampia ja uusia juttuja uskalletaan kokeilla. On myös hienoa, että ihmiset ovat valmiita satsaamaan saunoihin ja pesutiloihin, sillä laatusauna tarjoaa kokonaisvaltaisemman nautinnon kuin peruslöylyhuone.”

Ennen saunaa, saunassa, saunan jälkeen

Sauna-alue kotona voi parhaimmillaan tuntua kylpyläelämykseltä muutaman askeleen päästä arjen askareista. Tämän toteutuminen kuitenkin vaatii sen, että pesu- ja vilvoittelutilat rakentuvat saunan ympärille tukemaan elämystä. Tämän vuoden kisan palkituissa kohteissa kokonaisuudet ovatkin harmoniassa talon ja sen ympäristön kanssa. Lisäksi Sauna from Finlandin asiantuntijaraadin mukaan, viime vuoden kohteisiin verrattuna vaihtelua oli muun muassa kiukaiden valinnassa, sillä vaihtelua eri mallien ja värien välillä oli yllättävän paljon. Raati haluaisi muistuttaa, että myös esimerkiksi kotisaunan puhtaanapidon ja huoltamisen toimivuutta kannattaa miettiä laude- ja materiaalivalintoja tehdessä.

Pääsääntöisesti ratkaisuissa näkyvät kauniin designin ja korkealaatuisten materiaalien hyödyntäminen kohteen asukkaiden henkilökohtaisten toiveiden toteuttamiseen. Lapsiperheiden taloissa saunan ikkunasta näkyy porealtaalle, joten vanhemmat voivat valvoa lasten pulikoimista suoraan saunasta, kun taas yksin- tai kaksinasuvilla ikkunasta halutaan ihailla luontoa. Esimerkiksi Torppa Rauhalan saunasta haluttiin nähdä asukas Timo Ekmanin isovanhempien entisille maille, joten saunalla on paikka talon sydämessä. Monissa kohteissa myös saunan yksi seinä on samalla laatalla kuin muun kylpyhuoneen seinät, jolloin sauna sulautuu osaksi spa-aluetta. Rohkeita valintoja olivat esimerkiksi Betoniviidakon saunan kiviset lauteet sekä Chalet Pihlan valinta korvata lauteet puisilla terassituoleilla. Lounatuulen Löyly on myös persoonallinen edelläkävijä vuokra-asuntojen yhteissaunojen saralla.

Sauna from Finland Chalet Pihla

Sauna from Finlandin palkitsemat, elämyksellisimmät saunat:

Kohde 28: Naantalin Aurinkolinna

Raadin perustelut: Saunaosaston suuri pukuhuone toimii esimerkillisenä elämyksen aloituspaikkana, jossa mahtuu hyvin valmistautumaan saunahetkeen. Laadukkaat materiaalivalinnat ja persoonalliset yksityiskohdat kankaista kasveihin tekevät saunaosastosta omannäköisensä. Saunan näkymät ovat vertaansa vailla ja tilavuuden takia siellä mahtuu hyvin myös olemaan pitkällään. Leveät lauteet ja paneelimateriaali ovat näyttävät ja tyylikkäät, joiden yhdistelmä on sopusointuinen. Epäsuora valaistus ylälauteen alla tuo mukavasti tunnelmaa saunaan myös pimeinä vuodenaikoina. Suihkutilasta pääsee kulkemaan katetulle terassille rentoutumaan ja kesäkeittiön myötä elämyksessä on otettu myös huomioon makuaisti osana moniaistista saunaelämystä. Poreamme terassilla mahdollistaa vilvoittelun upean luonnon keskellä kauniilla näkymillä.

Sauna from Finland

Kohde 3: Honka Haiku

Raadin perustelut: Honka Haikun luonnonmukaiset ja kestävät valinnat näkyvät sauna- ja spa-alueen toteutuksessa. Sisäpiha, spa-alue, suihkutila sekä sauna tuntuvat olevan tasapainossa keskenään ja alue hellii kaikkia aisteja. Koko seinän levyinen ikkuna spa-alueella saa kylpyhetken tuntumaan siltä, kun istuisi metsän keskellä. Saunan tummiin seiniin on luotu kaunis kontrasti vaaleilla valaistuilla lauteilla, mutta ikkunasta tuleva luonnonvalo riittänee myös tuomaan valoa löylyhetkeen, jos haluaa tuntea olevansa täysin luonnon keskellä. Ala- ja ylälauteen väli on jätetty avoimeksi, joka lisää merkittävästi tilan tuntua, syvyyttä ja avaruutta. Katossa käytetty kapea rimoitus jatkuu koko saunaosastolla samanlaisena ja yhdistää tilat mukavasti.

Sauna from Finland

Kohde 15: Wing

Raadin perustelut: Talon takaosaan sijoitetusta saunakokonaisuudesta pääsee muutamalla askeleella pitkälle terassille näkemään Luonnonmaan saaren upeat ja rauhoittavat maisemat. Talossa ei ole suoria 90 asteen kulmassa olevia seiniä ja tästä syystä saunakin on muodoltaan uniikki. Löylyhuone on kuitenkin toimiva ja kompakti, ja ikkunasta näkee vihreää metsää. Lauteet ovat yksinkertaisen tyylikkäät ja puhtaanapito kohteessa vaikuttaa helpolta. Suihkutilaa jakamaan on valittu kaunis lasiväliseinä, joka kääntyy tarpeen mukaan eri suuntiin. Tilan kiiltävät kivilaattaseinät ovat persoonalliset, mutta täysin talon luonnonläheisyyteen sopivat.

Sauna from Finland

Kohde 12: Talo Pukkila

Raadin perustelut: Talo Pukkilan elämys tuntuu hyvin avaralta, sillä saunaosastolta pääsee molemmilta puolilta eri terasseille vilvoittelemaan. Myös itse saunasta näkee hyvin ulos luontoon sekä myös terassille ja saunaosasto on järkevästi sijoitettu kokonaan talon toiseen laitaan. Isoon saunaan mahtuu isompikin saunaporukka kerralla ja tilan tuntua lisää vielä saunan kokolasitus. Pyöränmuotoinen kiuas ja luonnonkivet luovat tyylikkään ilmeen ja takaavat myös kosteat löylyt näin isossa saunassa. Spa-alueen materiaalit ovat tyylikkäitä, korkealaatuisia ja yksityiskohdissa on ripaus messinkiä.

Sauna from Finland

Kunniamaininta: 18b. Saunarivitalo

Raadin perustelut: Sauna from Finland on aina iloinen nähdessään uusia innovaatioita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvoinnin sekä arjesta irtautumisen saunomisen avulla. Messualueen rannassa sijaitseva porrastettu saunarivitalo on tiettävästi Suomen ensimmäinen laatuaan ja raati voi kuvitella rantasaunojen olevan hyvin suosittuja. Tummista saunoista sekä terassien porealtaista näkyy ranta- ja pienvenesatama-alueille, joten kokemus vaikuttaa suomalaisille rakkaalta mökkisaunaelämykseltä, kuitenkin aivan asutusalueen vieressä.

Sauna from Finland

Elämyksellisimpien saunojen omistajat ja rakennuttajat palkittiin saunatuotepaketilla, joista löytyi Luin Livingin ja Hukka Designin tuotteita.

Sauna from Finland ja Asuntomessut Naantalissa 2022 onnittelevat voittajia!

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste