Interbad 2018: saunat rentoutumisen ja elämyksen lähteenä

Vuonna 2017 Saksan saunaseuran teettämässä tutkimuksessa paljastuu, että saunassa käyminen on saksalaisille edelleen keskeinen tapa hoitaa terveyttään. Osallistuin Sauna from Finlandin edustajana kaksipäiväiselle Messe Stuttgartin lehdistökiertueelle Saksassa, jonka aikana tutustumme Stuttgartin lähialueen sauna- ja spa-kohteisiin. Omin silminkin voi todeta, että saunakulttuuri voi Saksassa hyvin, joskin hieman erilaisena kuin mitä meillä Suomessa. Inspiraatiota saksalaiset kuitenkin hakevat juuri suomalaisesta saunasta ja toivovat luonnonläheisempää kokemusta saunomiseen.

Ensimmäinen tutustumiskohteemme sijaitsi aivan Saksan Alppien tuntumassa Leutkirchin kunnan alueella. Rakenteilla on uusi Center Parks – Park Allgäu, joka herää henkiin tuhannen työmiehen voimalla. Tutustuimme valtavaan rakennustyömaahan ja puiston konseptiin, joka oli kunnianhimoinen uusine lampineen, palmuineen ja luksusmökkeineen. Saunakin on edustettuna, tosin erikoisemmalla tulivuori-teemalla. Center Parks on huvi- ja elämyspuistokokonaisuus, joita löytyy useita kymmeniä pitkin Keski-Eurooppaa mm. Saksasta, Belgiasta ja Alankomaista.

Center Parcs – Park Allgäu, Leutkirch ©Landesmesse Stuttgart

Seuraava kohteemme oli myös yöpymispaikkamme Parkhotel Jordanbad, jonka sauna- ja kylpyläosasto ovat vuosisatoja vanhoja. Kohteessa on tehty uudistuksia hotellihuoneisiin ja saunamaailmaan, perinteitä kunnioittaen.

Jordanbad Park Hotel and Thermal Baths, ©Landesmesse Stuttgart


Seurustelimme vielä seurueemme kanssa Jordanbadissa illallisen merkeissä rentouttavan kylpyläkokemuksen jälkeen.  Viimeisen tutustumisretken teimme seuraavana päivänä Stuttgartin keskustassa sijaitsevaan mineraalikylpylään, joka remontoidaan perin pohjin aina loppuvuoteen 2019 asti. Remonttiin kuuluu uusi saunaosasto, joka kantaa nimeä Finnisch Sauna.

Stuttgart swimming pool authority, ©Landesmesse Stuttgart

Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluita suomalaisesta saunasta, ja joka kerta viesti tiivistyy tähän: suomalaisia tarvitaan ja tahdotaan kansainvälisille saunamarkkinoille ja messutapahtumana Interbad haluaa nostaa saunaa entistä enemmän esille. Sauna from Finlandin kanssa tehtyyn yhteistyöhön ollaan oltu tyytyväisiä. Uusia saunainnovaatioita kaivataan ja katseet suuntaavat suomalaisten suuntaan – odottavasti. Tästä ovat samaa mieltä niin toimittajat kuin seurueeseen kuuluneet arkkitehdit. Luonnonläheisyys ja sauna ovat ehdottomasti meidän valttejamme kansainvälisillä markkinoilla ja niitä asioita kiireiset ihmiset kaipaavat.

Messe Stuttgartin Kaja Hopp ja Joachim Sauter toivottavat jäsenemme tervetulleiksi osallistumaan tapahtumaan syksyllä. Kokoamme sinne jälleen yhteisosastoa.

Kv-terveisin: Heidi Ruotanen, markkinointikoordinaattori, Sauna from Finland

Kiinnostaako Sauna from Finlandin yhteisosasto Interbad 2018-messuilla?

Ota yhteys:

Anna Tolvanen
Puh: 050 387 9900
Email: anna.tolvanen@dfhk.fi
Saksalais-Suomalainen Kauppakamari

Sauna from Finlandin kansainvälistymisryhmän toiminnasta vastaa Satu Freyberg. Onko yritykselläsi kansainvälistymissuunnitelmia?

Ota yhteys:

Satu Freyberg
Puh: 0400 966 112
Email: satu@saunafromfinland.fi

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste