Break Sokos Hotel Vuokatin rantasaunalle laatusertifikaatti

Vuokatin matkailukeskuksen kävijöille on nyt tarjolla laatulöylyjä aktiivisen päivän päätteeksi. Uusin laatusertifioitu saunaelämys sijaitsee rauhallisen, kirkasvetisen Särkisen järven rannalla kävelymatkan päässä Break Sokos Hotel Vuokatista.

Break Sokos Hotel Vuokatti aloitti kehittämään rantasaunaelämystään noin vuosi sitten kun sauna koettiin entistä tärkeämmäksi osaksi matkailutuotetta. Rantasauna kiinnostaa suomalaisten matkailijoiden lisäksi ulkomaalaisia turisteja ja juuri tämän vierailijaryhmän tarpeisiin haluttiin vastata vielä paremmin. Myös suomalaista saunaperinnettä haluttiin tuoda esille vahvemmin kansainvälisille matkailijoille, jotta elämyksestä jäisi vahvempi muistijälki matkan jälkeenkin. Matkailukeskukset ovat erityisen vilkkaita lomasesonkiaikoihin, joten saunapalvelun kehitystyö kannattaa jakaa kausien ulkopuolelle ja näin Vuokatissa tehtiinkin.

Break Sokos Hotel Vuokatti

Rantasauna tuo luonnonläheisen lisän hotellisaunojen oheen

Laatukehitysprosessissa Break Sokos Hotel Vuokatin kohdalla kiinnitettiin erityisesti huomiota saunan puku- ja oleskelutilojen viihtyisyyteen, sekä asiakkaan kulkuun hotellilta saunalle. Sauna from Finlandilta saatiin myös apua saunan oheistuotteistukseen, ja uusi tuote onkin nimeltään “rentouttava saunakokemus”, jossa rentouttavat saunatuotteet ja tuoksut virittävät aistit suomalaiseen metsän tunnelmaan. Sitä testataan seuraavaksi, ja ajatuksena on myöhemmin luoda muitakin tuotevaihtoehtoja ja saunapaketteja, kertoo Break Sokos Hotel Vuokatin hotellinjohtaja Tiina Rimpiläinen.

“Saunalla on todella tärkeä merkitys asiakkaillemme. Pääosin asukkaat käyttävät hotellin asiakassaunaa tai huoneiden ja huoneistojen saunoja, mutta rantasauna on loistava paikka perheen tai työporukan virkistäytymiseen. Mahdollisuus uimiseen järvessä kesät talvet lisää nimenomaan rantasaunamme kiinnostavuutta.”

Saunaelämys upeissa järvimaisemissa

Saunan viihtyisyyteen tullaan tuomaan mukaan alueen upeaa luontoa; Vuokatinvaarat, auringonlaskut ja metsää voi ulkona olevien maisemien lisäksi ihastella kuvista ja tauluista myös sisällä. Hotellin asiakkaille on tulossa selkeä polku saunalle ja asiakkaita kannustetaan jakamaan saunakokemuksia somessa.

Break Sokos Hotel Vuokatti

Saunaelämyksen kehittämiseen liittyviä koulutuksia pitävä Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju kehuu rantasaunan sijaintia: “Särkisen sauna antaa mahdollisuuden nauttia suomalaisesta upeasta järvimaisemasta ympärivuotisesti. Se on ainutlaatuinen elämys niin urheilijalle palautumiseen kuin muutenkin saunojalle virkistäytymiseen. Saunaa voisi kutsua jopa Vuokatin helmeksi.”

Tiina Rimpiläisen mukaan kehitystyö on ollut erittäin toimivaa ja miellyttävää. Break Sokos Hotel Vuokatti kaipasi Sauna from Finlandilta laatuohjeistusten lisäksi apua tuotteistamiseen. Rimpiläinen mainitsee, että hotellin henkilökunta on saanut todella ammattitaitoisia neuvoja sekä paljon vinkkejä, miten kehittää saunaa.

Joonas Mustonen

Rantasaunasta löytää nyt myös hotellin verkkosivuilta hyvin tietoa.

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste