Sauna ei ole vain hotellin lisäpalvelu

Hyvinvointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista matkailutrendeistä. Global Wellness Instituten mukaan wellness-talous oli vuonna 2024 noin 6,8 biljoonan dollarin arvoinen ja kasvaa ennusteen mukaan lähes 9,8 biljoonaan vuoteen 2029 mennessä. Pelkän wellness-matkailun osuus oli lähes 900 miljardia.

Hyvä sänky ja aamiainen eivät enää riitä. Matkalta haetaan palautumista, unta, rauhaa ja luontoa, ja hotelliala on reagoinut: JLL:n mukaan globaaleihin hotelleihin investoitiin vuonna 2024 yli 57 miljardia dollaria, ja CBRE nostaa wellnessin yhdeksi kansainvälisten operaattoreiden keskeisistä kehityssuunnista.

Sauna on meille niin itsestäänselvä, ettei sen arvoa aina huomata

Hotellissa se on usein ajateltu tilaksi, jonka kuuluu olla olemassa. Kiinnostavampaa on, millaisen kokemuksen se vieraalle tarjoaa: miten hänet johdatetaan suomalaisen saunan maailmaan, millaiset löylyt ja vilvoittelu häntä odottavat ja jatkuuko palautuminen hyvään uneen, ruokaan tai rauhalliseen hetkeen.

Kehitys on jo käynnissä ja esimerkiksi Sokos Hotels on tehnyt pitkäjänteistä työtä saunaelämystensä laadun eteen, ja useille ketjun hotelleille on myönnetty Sauna from Finlandin Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatti.

Lapland Hotels on tehnyt saunasta näkyvän osan hotellielämystään sekä Lapissa että kaupunkihotelleissa. Lapland Hotels Bulevardissa sauna huomioitiin jo suunnitteluvaiheessa: hotelliin rakennettiin yli sata omalla saunalla varustettua huonetta.

Sauna from Finland Sauna huomioitiin jo hotellin suunnitteluvaiheessa. Lapland Hotels Bulevard, Helsinki.

Suurin investointi ei aina ole uusi sauna

Saunaan panostamisesta puhuttaessa ajatellaan helposti rakentamista. Saunoja on Suomessa kuitenkin jo valtavasti, joten suurin mahdollisuus on olemassa olevien laadussa. Selkeä opastus, hyvät löylyt, toimiva ilmanvaihto, puhtaus, tunnelma, tekstiilit, vilvoittelu ja tarina suomalaisesta saunasta muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Kyse on palvelumuotoilusta.

Sauna from Finland Laatusertifioitu saunaelämys on osa hotellin asiakaskokemusta. Sokos Hotels.

”Maailmalla investoidaan tällä hetkellä valtavasti hyvinvointiin, palautumiseen ja erilaisiin lämpöelämyksiin. Samaan aikaan Suomessa sauna on ollut osa elämäämme aina. Meidän pitäisi uskaltaa nähdä se paljon suurempana asiana kuin vain yksittäisenä saunatilana”, sanoo Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju.

”Saunoja voidaan rakentaa kaikkialle maailmaan. Suomalaista saunaelämystä ei kuitenkaan synnytetä vain asentamalla kiuas ja lauteet. Hyvä löyly on tärkeä, mutta kokonaisuuteen kuuluvat myös aitous, turvallisuus, puhtaus, tunnelma, vilvoittelu ja se tunne, joka ihmiselle jää saunan jälkeen.”

Maailma etsii sitä, minkä me jo tunnemme

Hyvinvointia mitataan yhä tarkemmin sovelluksilla ja älykelloilla, mutta samalla kasvaa kaipuu kokemuksiin, joissa ei tarvitse suorittaa mitään. Saunassa voi istua, hengittää ja olla hetken ilman jatkuvaa informaatiota. Sillä on lisäksi jotain, mitä moni uusi hyvinvointikonsepti joutuu rakentamaan keinotekoisesti: historia, rituaali ja kulttuuri. Suomalainen saunakulttuuri hyväksyttiin UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2020.

Suomen kilpailuetu ei siksi voi perustua saunojen määrään, vaan siihen, että täällä osataan tehdä maailman parhaita saunaelämyksiä.

”Suomen ei tarvitse keksiä seuraavaa suurta wellness-ilmiötä. Meidän pitää ymmärtää paremmin se, mikä meillä jo on, ja tehdä siitä maailmanluokan kokemus”, Harju sanoo.

Lähteet

Global Wellness Institute: Global Wellness Economy Monitor 2025
JLL: Global Hotel Investment Outlook 2025
CBRE: 2025 Global Hotel Outlook

Kuinka voimme auttaa?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

Visio

Sauna from Finland -verkosto on maailman johtavin aidon suomalaisen saunaelämyksen verkosto ja läsnä keskeisillä globaaleilla markkinoilla.

Suomalainen sauna on maailman kiinnostavin ja paras hyvinvointielämys.

Missio

Edistämme aitoa suomalaista saunaelämystä vastuullisesti ja asiantuntevasti verkostoituen ja kaupallisia yhteistöitä mahdollistaen.

Olemme asiantunteva, helposti lähestyttävä, johtava sauna-alan verkosto.

Purpose

Sauna from Finland - The Authentic Experience
Sauna-alan monialainen osaamisverkostomme toimii yhdessä sen puolesta, että aito suomalainen saunaelämys näkyy kansainvälisesti, elää ja uudistuu hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden lähteenä.

© 2026 - Sauna from Finland ry
Tietosuojaseloste - Evästeasetukset