Keski-Suomessa Hankasalmella toimiva Lomakeskus Revontuli on yksi ensimmäisistä Authentic Finnish Sauna Experience -laatusertifikaatin saaneista saunakohteista. Revontulessa sauna on ollut aina tärkeällä sijalla ja saunapalveluita on kehitetty aktiivisesti jo usean vuoden ajan.
Sijainti juomakelpoisen Iso-Virmaan rannalla kauniissa maisemassa on nostanut Lomakeskus Revontulessa saunan jalustalle ihan luonnostaan.
– Kun suunnitelmissa ollut kylpylähanke meni jäihin, huomasimme, että meillähän on täällä upea ranta, johon voidaan kehittää ihan omanlaisensa ranta-spa, Revontulen toimitusjohtaja Tiia Valkama kertoo.
Revontulen saunamaailmasta löytyy neljä erityyppistä saunaa. Valkaman oma lempisauna on telttasauna, joka sopii täydellisesti muun muassa saunajoogaan.
– Sertifiointiprosessi oli meille tavallaan monivuotisen kehitystyön huipennus. Sen myötä asiat loksahtivat paikoilleen ja saunan elämyksellisyyttä hiottiin entistäkin paremmaksi, Valkama kertoo. Sertifikaatti oli meille sisäisesti tärkeä juttu. Kun se saatiin, voimme olla entistä ylpeämpiä tekemästämme työstä.
Ulkopuolisen palaute tsemppasi ja avasi silmiä
Sauna-auditoinnissa moni perusasia otetaan suurennuslasin alle. Puhtaus on kaiken perusta ja siksi tärkeä osa laatusertifikaattia.
– Nyt voimme todella osoittaa, että meillä siivous hoidetaan oikeaoppisesti ja tehokkaasti, Valkama iloitsee.
Toinen tärkeä laatutyön tulos on ohjeistuksen kehittyminen.
– Ohjeistus on erityisen tärkeä ulkomaalaisille asiakkaille. Nyt, kun nekin ovat kunnossa, uskallamme rohkeammin markkinoida esimerkiksi saunajoogaa kansainvälisille asiakkaille.
Valkama kiittelee myös monia pieniä auditoinnissa saatuja vinkkejä. Pienet ja helposti toteutettavat asiat viimeistelevät palvelun, mutta niitä ei oltu vain aiemmin hoksattu.
– Ulkopuolisen asiantuntijan palaute tsemppasi ja sai meidätkin katsomaan palveluamme uusin silmin.
Tuore laatusertifikaatti on nostettu ylpeästi esille Revontulen markkinoinnissa.
– Olemme saaneet näkyvyyttä ja tietoisuus saunapalveluistamme on lisääntynyt. Sertifikaatti on osa kokonaisuuttamme. Toimimme Keski-Suomessa, virallisessa saunamaakunnassa, joten meidän pitääkin panostaa saunoihimme. Palvelujen markkinointi esimerkiksi yritysryhmille on nyt entistä helpompaa. Sertifikaatti antaa tietyn takuun käyttäjälle, Valkama sanoo.
Sertifiointiprosessin paras anti:
- ulkopuolisen palaute ja tsemppaus
- huomio perusasioihin, kuten hygieniaan
- vinkit pienten asioiden huomioimiseen
- ohjeistuksen kehittyminen
- palvelujemme parantuminen: asiakkaan kannalta loppuun asti mietityt asiat
- elämyksellisyyden kehittyminen
- uusien palvelujen kehittäminen helpompaa laatuohjeistuksen avulla
Tiia Valkama, toimitusjohtaja, Lomakeskus Revontuli
Teksti: Susanna Mäkinen, Jooli markkinointi & viestintä Oy