Sauna from Finland suomalaisen saunan sekä yrityksesi asialla tänäkin vuonna

Yhdistyksemme edustaa hyvin erilaisia saunatoimialan yrityksiä. Toimintamme ytimessä on moniaistinen saunaelämys. Jäsenyritystemme kasvu ja kansainvälistyminen on tavoitteemme, tämä seikka erottaa meidät monista muista saunomisen ympärillä toimivista yhdistyksistä.

Tulevaisuudessa haluan nähdä Sauna from Finlandin vieläkin merkittävämmässä roolissa alan kehittämisessä ja kasvussa. Tarvitsemme jäsentemme palvelemiseksi sekä toimintamme syventämiseksi lisäresursseja. Jäsenyrityksemme hyötyisivät esimerkiksi kasvuohjelmasta, joka mahdollistaisi paremmin voimavarojen kohdentamisen muun muassa markkinatutkimukseen, laadukkaampiin markkinointitoimenpiteisiin sekä meille sauna-alan yrityksille räätälöityyn vientikoulutukseen.

Sauna from Finlandin uuden hallituksen järjestäytymiskokous oli tammikuussa.  Keskustelumme oli hedelmällistä ja hyviä ideoita päättäjiin vaikuttamisesta löytyi. Tämänkaltaisissa asioissa ei ole toki luvassa pikavoittoja, mutta onneksi tätä lobbaustyötä on yhdistyksessä tehty jo aikaisemminkin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että tähänastiset hallituskollegat kuin nyt uudet hallitukseen valitut henkilöt tekevät pyyteetöntä työtä yhdistyksen ja suomalaisen saunaelämyksen eteen.

Sauna from Finland on olemassa jäseniään varten.

Pyrimme kuulemaan jäsenistömme toiveita herkällä korvalla, ja olemme avoimia kaikelle palautteelle. Viime vuonna toteutetun kyselyn mukaan jäsenistömme arvostaa toiminnassamme moniakin eri asioita, kuten laadukasta viestintää saunaelämyksen monipuolisuudesta, ajatusten jakamista ja uusien ideoiden kehittämistä verkoston muiden jäsenten kanssa.

Sauna from Finland antaa jäsenistölleen liiketoiminnan tueksi jatkuvasti uutta tietoa ja kauttamme syntyviä kumppanuuksia pidetään arvokkaina. Pidän tärkeänä, että Sauna from Finland toimii jatkossakin ponnahduslautana toimialalle pyrkiville yrityksille ja hyödyllisenä tiedotus- ja jakelualustana uusille innovaatioille.

Tapaamiset ovat toimintamme suola.

Olen erittäin iloinen, että saan toimia tässä arvostetussa tehtävässä sekä työskennellä samanhenkisten sauna-ammattilaisten kanssa ja oppia heiltä joka päivä lisää. Olisikin varsin hupaisaa väittää, että näin moninaista alaa voisin yksin täydellisesti ymmärtää. Saunaelämysalaan liittyvät lukuisat toimialat sekä saunan globaalit markkinat ja niiden yllättävänkin isot maiden väliset erot vaativat jatkuvaa kehityksen seuraamista eri tahojen toimesta ja tämän tiedon sujuvaa jakamista.

Minun ja koko Sauna from Finlandin tiimin mielestä verkoston tapaaminen livenä on koko toimintamme suola, joten toivottavasti kohtaamiset ovat pian mahdollisia! Toivonkin tapaavani sinut joko tulevissa Teams-tapaamisissa, muissa yhdistyksen tilaisuuksissa tai viimeistään kesäkuussa World Sauna Forumissa.

Vielä kerran lämmin kiitos luottamuksesta toimia yhdistyksen puheenjohtajana. Sauna from Finland on maailman paras sauna-alan asiantuntijaverkosto. Kiitos että olet mukana!

Johanna Ratia

Sauna from Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja
040 535 5300
johanna.ratia@farmtools.fi

Johanna Ratia on yhdistyksen puheenjohtajuuden lisäksi mm. perheyritysten Aino-kiukaan sekä Farmtoolsin toimitusjohtaja.

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste