Sauna from Finland on tarttunut haasteeseen. Se haluaa viedä aidon suomalaisen saunaelämyksen maailmalle ja auttaa yrityksiä sen tuotteistamisessa.
Suomessa on saunottu tuhat vuotta. Saunamme tunnetaan maailmalla, mutta siitä huolimatta siitä ei ole onnistuttu tekemään hyvää liiketoimintaa. Saunalla ei juuri rakenneta maabrändiä. Kuusi vuotta toiminut Sauna from Finland -yritysverkosto haluaa muuttaa tilanteen. Verkoston perustamisesta lähtien sitä vetänyt toiminnanjohtaja Carita Harju on tarttunut tosissaan löylykauhaan. Hän johtaa määrätietoisesti strategiatyötä sauna-teeman ympärille synnytettävän liiketoiminnan tehostamiseksi. Työkaluina ovat esimerkiksi yritystoimintaa hyödyntävien tutkimusten tekeminen. Paraikaa määritellään muun muassa sauna-alan kokonaisliikevaihtoa. Tavoitteena on myös suomalaisen saunan kasvojen kohotus.
Laatumerkki saunomiseen
”Suomalaisen saunan brändi on tunkkainen. Se on uudistettava”, Harju sanoo napakasti. ”Mieti vaikka kuvamaailmaa, jolla saunasta on tähän asti kerrottu. Vanhat savusaunat, vihta ja löylykauha -kuvat ovat kyllä tunnelmallisia, mutta sellaisenaan ne eivät edistä saunan kaupallisuutta. Saunaperinnettä ei pidä unohtaa, mutta sitä ja sen esittämistapaa on modernisoitava”, hän toteaa.
Saunabrändiä on lähdetty kohentamaan selkeillä työkaluilla kuten Authentic Finnish Sauna Experience -laatumerkillä. Se myönnetään saunapalveluja tarjoavalle yritykselle, jonka toiminta täyttää Sauna from Finlandin laatiman laatukäsikirjan vaatimukset aidosta suomalaisesta saunaelämyksestä.
”Aito suomalainen saunaelämys on kokonaisvaltainen ja moniaistinen kokemus. Se koostuu tunnistettavista ja laadukkaista elementeistä ja saunomisen ydinarvoista”, Harju kertoo. Ydinarvoja ovat aitous, moniaistisuus, läsnäolo, rentoutuminen, puhtaus ja hyvinvointi. Laatuluokitusta voi soveltaa erilaisissa saunomisympäristöissä, kuten matkailukohteissa, tilaussaunoissa, kylpylöissä, uimahalleissa ja hotelleissa. Laatumerkki viestii yrityksen asiakkaille, että sen saunapalvelut ovat tasoltaan maailman huippuluokkaa.
Mukaan hyvinvointibisnekseen
Harju uskoo saunan mahdollisuuksiin nimenomaan hyvinvoinnin tuottajana, ja hän haluaa saunalla kiinni hyvinvointimarkkinasta. ”Sauna tarjoaa mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja saunassa korostuu stressittömyys. Ne ovat lupauksia, jotka puhuttelevat meidän aikamme ihmistä.” Terveysvaikutuksista puhuttaessa on oltava tarkkana. Useimpien väitteiden pohjaksi on voitava esittää tutkittua tietoa. Sauna from Finland pyrkii kokoamaan yhteen arkistoon kaikki saunasta tehdyt terveystutkimukset. Tiedetään muun muassa, että oikein suoritettu saunominen parantaa unen laatua. Uusimmat Suomessa tehdyt lääketieteelliset tutkimukset toteavat jopa, että saunominen 4-7 kertaa viikossa vähentää sydänkuolleisuutta. ”Nykytekniikka luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia sekä uuteen tutkimukseen että olevan tiedon syventämiseen. Myös markkinat jokaisen seurata itse terveydentilaansa kasvavat. Oman hyvinvoinnin seuraamisen ja saunomisen yhteydestä voi syntyä vaikka mitä”, Harju miettii.
Yhteistyö ymmärretään lisäarvoksi
Yritysverkostoa oli alun perin perustamassa muutama yritys. Nyt jäseniä on reilusti yli sata. Harju uskoo, että tämän vuoden lopulla jäsenyrityksiä on jo 200. Mukaan halutaan monialaisesti vahvoja suomalaisia yrityksiä, jotka kokevat, että sauna-teema voi olla osa yrityksen markkinointia. ”On hienoa huomata, että yritysten yhteistyöhalukkuus on kasvanut. Aikaisemmin saunan markkinointia on todella haitannut alan yritysten haluttomuus toimia yhdessä. Nyt on uusi polvi liikkeellä ja yhteistyö ymmärretään lisäarvoksi.”
Kirjoittaja: Minna Juti
Alkuperäinen julkaisu: Rohkeutta, näkemystä, kasvua: Aineeton tuotanto vauhdittaa uudistumista