Laadukkaat raaka-aineet lähtökohtana

Osmia Oy on kotimainen design- ja tuoksuyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1989 valmistaen kotimaiseen saunakulttuuriimme liittyviä tuotteita. Osmian tuotteet on valmistettu korkeatasoisista raaka-aineista ja tuoteselosteista voi huomata, että ne ovat hyvin yksinkertaisia.

”Kun panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin, niin ei tarvitse ylipitkää listaa ainesosista”, kertoo Osmian Anne Mäkijärvi.

Photographer Marjo Koivumäki Studio Apris oy/ Osmia

Osmia on Suomessa ainoa yritys, joka kehittää ja sekoittaa itse kaikki tuotteissaan tarvittavat tuoksut. Öljyihin on saatu luonnon tuoksut puhtaana ja aitona tuoksuelämyksenä. Hajuaisti on alkukantainen aisti, ja tuoksujen kautta ihmisille tulee muistoja. Suomalaisille esimerkiksi koivu on nostalginen tuoksu, joka tuo lähes jokaiselle mieleen järvisaunan ja juhannuksen.

”On kuitenkin muistettava, että tuoksut ovat vahvasti kulttuurisidonnainen asia. Belgiassa koivun tuoksua pidettiin hyvin erikoisena, kun taas mänty, kataja ja minttu olivat siellä mieluisia.”

Osmia

Kohti tasokkaampaa saunaelämystä

Aisteja hellivät peseytymistuotteet ovat tärkeä osa saunomista. Elämystä rikastuttamaan Osmialta löytyy esimerkiksi tuoksukynttilöitä, tuoksuvia kasviöljysaippuoita, aitoa nestesaippuaa, löylytuoksuja ja tuoksushampoita. Osmian Koivu -shampoota on valmistettu salaisella reseptillä jo yli 25 vuotta, ja se onkin yksi suosituimmista tuotteista, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Osmia

Kiinnostuitko? Saunalämyksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä kertova Saunan laatukäsikirja (Sauna from Finland ry) on nyt julkaistu. Hankkiessasi kirjan omaksesi, olet askeleen lähempänä moniaistista saunaelämystä omassa saunassasi. Löydät kirjan Veicon verkkokaupasta.

Kuinka voimme auttaa?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

Visio

Sauna from Finland -verkosto on maailman johtavin aidon suomalaisen saunaelämyksen verkosto ja läsnä keskeisillä globaaleilla markkinoilla.

Suomalainen sauna on maailman kiinnostavin ja paras hyvinvointielämys.

Missio

Edistämme aitoa suomalaista saunaelämystä vastuullisesti ja asiantuntevasti verkostoituen ja kaupallisia yhteistöitä mahdollistaen.

Olemme asiantunteva, helposti lähestyttävä, johtava sauna-alan verkosto.

Purpose

Sauna from Finland - The Authentic Experience
Sauna-alan monialainen osaamisverkostomme toimii yhdessä sen puolesta, että aito suomalainen saunaelämys näkyy kansainvälisesti, elää ja uudistuu hyvinvoinnin, terveyden ja onnellisuuden lähteenä.

© 2025 - Sauna from Finland ry
Tietosuojaseloste - Evästeasetukset