Breadcrumb / Tulossa

World Sauna Forum 2020 -verkkotapahtuma keräsi tuhansia katsojia ympäri maailmaa

Kansainvälinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma World Sauna Forum järjestettiin ensimmäistä kertaa verkkotapahtumana joulukuun alussa. Tapahtuma keräsi tuhansia katsomiskertoja ympäri maailmaa ja paljon kiitoksia sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä osallistujilta.

Sauna from Finlandin suurin vuosittainen tapahtuma, World Sauna Forum, koki keväällä 2020 monien tapahtumien kohtalon – jo kolme kertaa järjestetty kansainvälinen tapahtuma jouduttiin perumaan koronapandemian iskiessä maailmaan.

“Koimme kuitenkin tärkeäksi mukautua vallitsevaan maailmantilanteeseen mahdollisimman nopeasti, ja lähdimme heti miettimään muita keinoja järjestää monille alan yrityksille tärkeä tapahtuma. Kun sitten kotisaunojen rakentaminen lähti räjähtävään kasvuun tajusimme, että terveyttä ja hyvinvointia tuovalla suomalaisella saunaelämyksellä on nyt enemmän kysyntää kuin koskaan”, kertoo Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju.

“Ajattelimme, että saunaahan meidän tulisi tarjota maailmalle juuri nyt. Siksi päätimme sekä viedä tapahtuman verkkoon että muuttaa sen ideaa hieman – ennen pelkästään yrityksille suunnatusta, maksullisesta verkostoitumistapahtumasta tehdäänkin ilmainen ja kiinnostava kaikille ympäri maailmaa.”

Joulukuun 3. ja 4. päivinä järjestetyn tapahtuman ohjelma tarjosi tietoa suomalaisen saunaelämyksen eri osa-alueista niin kuluttajille kuin saunasta liiketoimintamielessä kiinnostuneille katsojille. Kahdentoista haastattelun aikana suomalaisen saunan asiantuntijat ja elämäntapasaunojat kävivät läpi esimerkiksi saunan suunnitteluun, terveysvaikutuksiin, urheiluun ja luovuuteen liittyviä teemoja. Tapahtumassa haastateltavina olivat muun muassa kansainvälisesti tunnustettu näyttelijä ja saunayrittäjä Jasper Pääkkönen, ammattijalkapalloilija Atomu Tanaka, saunamarkkinajohtaja Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju, World Cup -tason ampumahiihtäjä Mari Eder ja artisti ja viihdeyrittäjä Samu Haber.

“Jos sauna olisi ruotsalaisille sama kuin meille suomalaisille, se olisi jo levinnyt ympäri maailmaa. Suomalaisten tulee olla ylpeitä kaikesta saunaosaamisesta ja viedä sitä rohkeasti kansainvälisille markkinoille. Kiinnostus saunan hyvinvointia tuovia vaikutuksia kohtaan on valtavan suurta”, Pääkkönen totesi haastattelussaan.

Kaksipäiväisen tapahtuman ohjelma keräsi tuhansia katsomiskertoja. Livenä tapahtumaa seurasivat sadat, ja tapahtuman chatissa keskustelijoita oli Uudesta-Seelannista Etelä-Amerikkaan saakka.

World Sauna Forum 2020 infograafi

Tapahtuma herätti paljon keskustelua, ja monipuoliset puheenvuorot tarjosivat jokaiselle osallistujalle jotakin.

“Olemme tapahtumaan tyytyväisiä. Jopa 92 % osallistujista antoi tapahtumalle parhaan tai toiseksi parhaan arvosanan. Ennen kaikkea olemme ylpeitä siitä, että tapahtumamme tavoitti paljon niitä osallistujia, jotka eivät olleet aiemmin kuulleet World Sauna Forumista tai Sauna from Finlandista. Saimme siis yhteyden moniin uusiin yrityksiin ja ihmisiin, jotka saivat nyt aimo annoksen tietoa aidosta suomalaisesta saunaelämyksestä ja ovat varmasti kiinnostuneita siitä jatkossakin”, toteaa Elina Heininen, Sauna from Finlandin viestintä- ja tapahtumavastaava.

Jopa 95 % osallistujista osallistuisi tapahtumaan uudestaan. Moni toivoo tulevalta tapahtumalta entistä enemmän tietoa suomalaisen saunaelämyksen rakentamisesta omaan kotimaahansa. Moni kokee myös kaipaavansa tukea aidoista suomalaisista saunaelämyksistä viestimisessä. Suomen ulkopuolelta löytyy monta suomalaiseksi saunaksi tituleerattua saunaa, joista harva kuitenkaan tarjoaa saunojilleen esimerkiksi löylynheittomahdollisuutta tai riittävää lämpötilaa.

“Aidot ja laadukkaat saunaratkaisut yleistyvät maailmalla. Enää ei kelpaa kopio tai niin ja näin rakennettu saunakokonaisuus, koska niistä ei saa samoja terveyshyötyjä kuin aidosta suomalaisesta saunasta. Ihmiset tietävät, että Suomi on maailman saunamaa ja suomalaiset maailman onnellisin kansa. He haluavat kokea juuri sen, minkä suomalaisetkin, eivät sen vähempää”, Harju toteaa.

World Sauna Forumia suunnitellaan järjestettäväksi jälleen vuonna 2021.

“Luultavasti jatkamme verkkotapahtuman tuottamista muodossa tai toisessa. Toiveenamme on tietenkin järjestää kansainvälinen tapahtuma Suomessa ja saunottaa alan yrityksiä aidoissa suomalaisissa saunoissa. Mikään ei voi täysin korvata sitä puolta World Sauna Forumissa. Verkkotapahtuma kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden saada mukaan yrityksiä, jotka eivät ole vielä valmiita investoimaan Suomen-matkaan, mutta haluavat tietää lisää saunaelämyksestä ja sen tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Ehkäpä järjestämme jatkossa hybriditapahtuman, jossa livesaunominen ja verkko-ohjelma kohtaavat”, Heininen pohtii.

Otteita tapahtuman saamasta palautteesta:

World Sauna Forum 2020 Palaute

 


Ota yhteyttä

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Puh: 040 566 2481

Liity postituslistallemme, niin saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

  • Harvia
  • Sokos Hotels
  • Visit Jyväskylä Region
  • Sauna Capital Tampere
Sauna from Finland
Sauna from Finland lisää kansainvälisesti suomalaisen saunaelämyksen tunnettuutta, buustaa jäsenverkoston liiketoimintamahdollisuuksia sekä luo maailman parhaita saunaelämyksiä.
© 2021 Sauna from Finland › Tietosuojaseloste


Sauna from Finland on rekisteröity tavaramerkki, jonka käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty.
Hyväksytyt jäsenemme saavat käyttää erillistä verkostomerkkiä.