Tutkimustiedote: sauna-ala kasvaa toimialana mallikkaasti

Sauna from Finland ry teetti yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa tutkimuksen syys-lokakuussa 2017, jolla kartoitettiin sauna-alalla toimivien yritysten moninaisuutta ja määrää sekä näiden vienti- ja kansainvälisen toiminnan volyymeja ja kiinnostusta kansainvälistä toimintaa kohtaan. Tutkimukseen osallistui 252 sauna-alalla toimivaa yritystä.

Sauna-alan kasvu vaikuttaa suoraan tai välillisesti lukuisten eri toimialojen yritysten liiketoimintaan positiivisesti. Sauna-alan kasvun laajuus yltää niin teollisuus-, hyvinvointi-, matkailu-, palvelu- kuin kaupan alan yrityksiin, osoittaen samalla sauna-alan toiminnan laajuuden.

Tutkimuksesta nousi esille erityisesti seuraavat asiat:

-Sauna-alalle odotetaan vahvaa kasvua
-Liikevaihto kasvaa
-Sauna-alan työpaikat lisääntyvät
-Sauna-ala kansainvälistyy

Saunan markkina-alue on kansainvälinen

Tutkimuksessa kartoitettiin saunayritysten markkina-alueen laajuutta, ja suurin osa 47,3% vastasi harjoittavansa kansainvälistä toimintaa. Yhä suurempi osa yrityksistä toimii kansainvälisillä markkinoilla ja kasvua on tapahtunut jo verrattaessa vuoteen 2016. Toimintaa yrityksillä on vielä erityisesti Euroopan maissa, mutta esimerkiksi Aasiassa toimii yhä useampi yritys.

Tutustu Innolink Research Oy:n koosteeseen: http://research.innolink.fi/tulostiedotteet/saunafromfinland/

Lisätiedot:

Carita Harju
Toiminnanjohtaja
Puh: 040 566 2481
Email: carita@saunafromfinland.fi

Inna Hurskainen
Asiakaspäällikkö
Puh. +358 50 4058 856
Email: inna.hurskainen@innolink.fi
INNOLINK Research Oy
www.innolink.fi

Save

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone