Breadcrumb / Tulossa

Keski-Suomen kauppakamari: Saunasta vientivaltti kansainvälisille markkinoille

Julkaistu 16.1.2019. Keski-Suomen kauppakamari

Sauna muodostaa ainutlaatuisen osan suomalaista kulttuuria, ja se kiinnostaa entistä enemmän myös ulkomailla. Maailman parhaan suomalaisen saunakokemuksen luomisessa ja viennin edistämisessä Sauna from Finland -verkosto on vailla vertaa. Saunan ympärillä toimiva verkosto etsiikin parhaillaan lisää yrityksiä mukaan toimintaansa.

”Koska sauna-alalla on hyvä kansainvälinen imu nyt, etsimme verkostoomme lisää kansainvälistä kasvua hakevia yrityksiä eri toimialoilta. Toivomme mukaan erityisesti keskisuomalaisia yrityksiä, sillä täällä on paljon potentiaalia. Verkostossamme on mukana jo lähes 200 jäsenyritystä, joten synergiaetuja löytyy taatusti”, Sauna from Finland -verkoston Head of International Marketing Satu Freyberg sanoo.

Sauna from Finlandin kansainvälistymisryhmä tähtää kansainvälisille hyvinvointimarkkinoille erityisesti Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Verkoston ideana on mennä markkinoille yhteistyössä laajana rintamana.

”Tavoitteenamme on lisätä suomalaisyritysten näkyvyyttä maailmalla, löytää uusia asiakkaita ja tarjota verkostoitumis- ja yhteistyömahdollisuuksia. Jo pienikin yritys pääsee verkoston kautta mukaan isompiin mahdollisuuksiin, kun esittelemme yrityksen tuotteita vaikkapa kansainvälisillä alan messuilla”, Freyberg kertoo.

Lämpöisenä sihisevä suomalainen sauna on tunnetusti hyvän olon ja rauhoittumisen lähde, jollaista ei muualla ole. Siksi sauna vastaa erinomaisesti nykyajan hyvinvointitalouden buumiin. Vuonna 2017 hyvinvointitalouden koon arvioitiin olevan jopa 4,2 biljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Alan tulevaisuus näyttääkin lupaavalta, sillä terveys- ja hyvinvointi-innostus ei ole ainakaan laantumaan päin.

Keski-Suomen alueella on käynnissä sauna-alan aktivointihanke. Lue koko juttu Keski-Suomen kauppakamarin sivuilta.

 


Ota yhteyttä

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Puh: 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Liity postituslistallemme, niin saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

  • Karhu
  • Harvia
  • Sokos Hotels
  • Visit Jyväskylä
  • Tylöhelo
  • Sauna Capital Tampere