Sauna from Finlandin jäsenet FinRelax TOP25 -palkittujen joukossa Matkamessuilla

Suomen matkailutarjontaa laajennetaan kehittämällä hyvinvointi- ja kulttuurimatkailutuotteita ulkomaisille matkustajille. Finpron Visit Finlandin Finrelax-kasvuohjelma valitsi 25 hyvinvoinnin kärkituotetta ja Culture Finland -ohjelma 20 uutta suomalaisen kulttuurin kärkituotetta yli 200 tuotekehityskilpailuun osallistuneen joukosta. Palkittujen yritysten palveluissa yhdistyvät luontoelämykset, ruoka ja hyvinvointihoidot sekä suomalainen kulttuuri saunasta, Kalevalasta, Muumeista ja Tom of Finlandista aina paikallisten tavalliseen arkielämään.

Finpron Visit Finland -yksikkö panostaa vahvasti yhteistyön lisäämiseen koko matkailukentällä uusien ulkomaisten matkailijoiden houkuttelemiseksi Suomeen. Hyvinvointi- ja kulttuurimatkailussa nähdään merkittävää kasvupotentiaalia. Maailmanlaajuisesti hyvinvointimatkailu on eniten kasvava matkailun muoto: tehtyjen matkojen määrä on globaalisti kasvanut yli 14 prosentin vuosivauhdilla.

– Matkailu on Suomen nopeimmin kasvava elinkeino ja merkittävä työllistäjä. Kannustamme yrityksiä panostamaan korkealaatuisten tuotteiden kehittämiseen eri kohderyhmille. Puhtaan luonnon, ympärivuotisten luontokohteiden ja suojeltujen kansallispuistojen ansiosta Suomella on erinomaiset edellytykset tarjota hyvinvointia keholle ja mielelle. Näiden meille arkipäiväisten asioiden, kuten koskemattomassa luonnossa liikkumisen, marjojen ja sienien keräilyn, pohjoisen ruoan ja saunaperinteen tuotteistaminen helposti saavutettaviksi matkakokemuksiksi on ensiarvoisen tärkeää, kertoo Visit Finlandin Finrelax -ohjelmapäällikkö Kiti Häkkinen Finprosta.

– Matkailuala kaipaa kilpailuvaltiksi vetovoimaisia sisältöjä. Kulttuurimatkailun kehittämistoimenpiteillä ja erityisesti tuotekilpailulla halutaan aktivoida etenkin luovien alojen toimijoita mukaan kulttuurin matkailulliseen tuotteistamiseen, sanoo Visit Finlandin Culture Finland -ohjelman projektipäällikkö Susanna Markkola Finprosta.

Visit Finlandin Finrelax ja Culture Finland -ohjelmien vuoden 2016 kärkituotekilpailuihin haki yhteensä 234 suomalaisyritystä. Finrelax palkitsi tähtituotestatuksella yhteensä 25 hyvinvointituotetta sekä antoi 10 kunniamainintaa. Culture Finland puolestaan valitsi 20 uutta kulttuuripainotteista kärkituotetta. Voittajatuotteet edustavat Suomea hyvinvointi- ja kulttuurimatkakohteena ja valmiit tuotteet lähtevät Visit Finlandin myynninedistämistoimenpiteillä Euroopan ja Aasian markkinoille. Yritykset edustavat kattavasti koko Suomea Lapista pääkaupunkiseudulle ja Järvi-Suomesta aina saaristoihin saakka.

Suomi on matkailumaana nosteessa

Suomi kiinnostaa nyt maailmalla aikaisempaa enemmän. Esimerkiksi Lonely Planet ja National Geographic nostivat Suomen vuoden 2017 kiinnostavimpien matkakohteiden joukkoon muun muassa luontoelämysten, ainutlaatuisen kaupunkikulttuurin ja useiden Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten suunniteltujen tapahtumien vuoksi.

– Nyt on ainutlaatuinen hetki hyödyntää tätä kiinnostusta ja kasvattaa matkailuelinkeinoa merkittävästi. Se vaatii kuitenkin panostuksia matkailijoille suunnattavien kulttuurimatkapalvelujen tuotekehitykseen, sillä kehitys on vielä alkuvaiheessa. Culture Finland -ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen kulttuurista matkailumaakuvaa ja edistää kulttuuri- ja matkailualojen toimijoiden yhteistyötä uusien, kansainvälisesti houkuttelevien kulttuurimatkailutuotteiden synnyttämiseksi, Markkola sanoo.

– Finrelax-ohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta hyvinvointimatkailun kärkimaa. Viime vuonna keskityimme ohjelmassa mukana olevien yritysten ja matkailualueiden kanssa tuotekehitykseen. Tänä vuonna panostamme myynninedistämiseen ja markkinointiin erityisesti Saksan ja Japanin markkinoilla, Häkkinen kertoo.

Voittajatuotteet julkistettiin Matkamessuilla ja esitellään ulkomaisille matkailijoille ITB Berlin -messuilla Saksassa maaliskuussa 2017. Voittaneet yritykset saavat Authentic FinRelax Experience tai Authentic Culture Experience -statuksen. Myyntiin valmiit tuotteet nostetaan näkyvästi esille Visit Finlandin markkinointi- ja myynninedistämistoimenpiteissä erityisesti Euroopan ja Aasian markkinoilla.

Finrelax- kasvuohjelma on Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Culture Finland -ohjelmaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja Visit Finland.

Sauna from Finlandin jäsenyritykset palkittiin seuraavasti:

FinRelax TOP25-tähtiyritykset

  • Rukan Salonki / Lapland Safaris / Santa’s Hotels, Kuusamo, villiruokaa, sauna ja erilaisia luontoaktiviteetteja
  • Houseboat / Varjola, Jyväskylä, kalastusta, jokiseikkailuja ja saunakokemuksia
  • Peurunka, Peurunka, hyvinvointiretriitti, jossa rentoutuksessa hyödynnetään saunaa ja turvetta
  • Revontuli Resort, Hankasalmi, saunakokemuksia savusaunassa, sähkösaunassa ja telttasaunassa
  • Travellamo, Lahti, mielen ja kehon rentoutumista saunassa ja vihtomishoitoja

FinRelax TOP10-kunniamainitut

  • Nukula, Oravasaari
  • Anumati Naturals
  • Varjola, Konnevesi

Culture Finland TOP20-kärkituotteet

  • Saunatour – Day as a Finn, Lappi, perinteisiä ja tämän päivän suomalaisia elämyksiä arktisessa ympäristössä

Lisätietoja:

Kiti Häkkinen, ohjelmapäällikkö, FinRelax-ohjelma, Visit Finland, Finpro, p. 050 453 4720, kiti.hakkinen@finpro.fi

Susanna Kyllönen, projektikoordinaattori, Luova Matka -hanke, Visit Finland, Finpro, p. 050 3462768, susanna.kyllonen@finpro.fi

Hetta Huittinen, viestintäpäällikkö, Finpro, p. 040 033 9597, hetta.huittinen@finpro.fi

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Ulkomaisten matkailijoiden Suomeen tuoma vientiin rinnastettava matkailutulo oli yli 4 miljardia euroa vuonna 2014. Visit Finland on osa Finpro Oy:tä. www.visitfinland.fi

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Finpro on julkinen toimija, jonka 240 asiantuntijaa toimii 37 vientikeskuksessa 31 maassa ja 6 aluetoimistossa Suomessa. www.finpro.fi
Finpro – kasvua Suomeen

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste