Saunan terveysvaikutukset, osa 4: Mieltä ja aivoja vaalivaa lämpöterapiaa

Suomalaisen saunan kuumankostea kosketus edistää ennen kaikkea sisäelinten toimintaa. Sitä kautta se kuitenkin tukee myös aivojen terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Tiivistahtinen saunassa käyminen suojelee päätä vanhenemisen vaaroilta, mutta satunnaisempi visiittikin virkistää jo mieltä.

Säännöllinen saunominen suitsii aivoinfarkteja. Arvostettuun Neurology-julkaisuun päässeessä pitkittäistutkimuksessa tarkkailtiin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia suomalaisia mies- ja naissaunojia, ja osoitettiin, että tämä aivohalvauksen muoto iski saunasta 4-7 kertaa viikossa nauttiviin yli 60% pienemmällä todennäköisyydellä kuin vain kerran viikossa saunaa käyttäviin.1

Toisessa, ikääntymiselle omistetussa Age and Ageing -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa puolestaan todettiin, että myös Alzheimerin taudin ja dementian uhka loittoni saunan avulla. Tutkimukseen osallistuneista keski-ikäisistä suomalaisista miehistä niillä, jotka kapusivat lauteille 4-7 kertaa joka viikko, mainittujen muistisairauksien riski oli niin ikään yli 60% vähäisempi verrattuna yhden viikottaisen saunavisiitin tehneisiin.2 Kyseisen tutkimuksen toteuttamiseen osallistunut Tanjaniina Laukkanen on kertonut tutkijoiden uskovan, että juuri saunan sydäntä ja verenkiertoa hellivä lämpötila sekä sen aikaansaama rento olotila ovat tärkeimmät syyt saaduille tuloksille.3

Koska sauna on arjen ärsykkeiltä suojattu ja suljettu huone, se suo aisteille auvoisaa seeisteisyyttä ja antaakin täten tilaa paitsi kehon rentoutumiselle, myös mielen rauhoittumiselle. Toisin sanoen saunassa piipahtaminen voi tuoda välittömän vapautuksen stressin kahleista. Saunomisen ja sydänterveyden välistä yhteyttä kovasti tutkineen kardiologi Jari Laukkasen mukaan löylyttely muun muassa laajentaa sydämen sykevälivaihtelua, joka saa kehon sisäisen stressitason laskemaan. Samalla saunojan unen laatu kohenee.4

Ainakin akateemisesta Journal of Psychopharmacology -julkaisusta löytyvä artikkeli on lisäksi esittänyt, että sauna voi muiden lämpöä levittävien aktiviteettien ohella lisätä mielihyvähormonina tunnetun serotoniinin aktiivisuutta osana elimistön lämmönsäätelymekanismeja.5 Tämän vuoksi on hypotetisoitu, että saunasta voi olla apua myös taistelussa masennuksen kaltaisia mielenterveydellisiä häiriöitä vastaan.6

1) http://n.neurology.org/content/early/2018/05/02/WNL.0000000000005606
2)
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27932366
3)
https://www.mprnews.org/story/2018/01/20/saunas-are-a-hot-trend-and-they-might-even-help-your-health
4)
https://saunafromfinland.fi/uutiset/jos-et-ehdi-liikkua-tarpeeksi-kay-edes-saunassa-tutkimukset-vahvistavat-saunan-monet-terveyshyodyt
5)
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19074539
6)
https://www.tylohelo.com/blog/sauna-bathing-alleviates-symptoms-of-depression

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste