Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
29.09.2022 - 30.09.2022 klo Koko päivä

Tapahtumapaikka
Hotelli Verso


Visit Jyväskylä Region toimii valtakunnallisen Suoman 30v. juhlaseminaarin järjestäjänä 29.-30.9. 2022. Kaksipäiväinen matkailualan ammattilaisille suunnattu seminaari sisältää ainutlaatuisen asiaohjelman ja juhlavan iltatilaisuuden. Seminaarin teema kiteytyy tänä vuonna sanoihin ’Valoa ja vastuullisuutta’. Tilaisuus korvaa tänä vuonna myös vuosittain syyskaudelle sijoittuneen Keski-Suomen matkailuparlamentin ja vuoden lopussa vuosittain järjestetyn Matkailuillan.

Visit Jyväskylä Regionin yhteistyökuntien alueen matkailutoimijoiden on mahdollisuus osallistua seminaariin edullisemmalla yhteistyöhinnalla. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 6.9.2022.

Suoma ry on luonut valoisaa näkymää kotimaan matkailun puolesta koko historiansa ajan ja vastuullisuuden teemaa matkailussa tullaan käsittelemään seminaarissa useista eri näkökulmista. Seminaaripäivien aikana tuodaan myös esille, kuinka arvojen ja poikkitoimialallisuuden merkitys korostuu matkailussa yhä enemmän. Pohdimme matkailun brändiarvoa ja etsimme vastausta siihen, mikä ihmisten matkailua ohjaa juuri tässä ajassa ja toisaalta tulevaisuudessa. Ääneen pääsevät niin matkailun asiantuntijat, yritykset kuin visionääritkin. Samaan aikaan Jyväskylässä järjestetään Valon kaupunki 2022 -tapahtuma, joka luo säkenöivän ympäristön seminaarille. Varsinainen seminaariohjelma järjestetään aivan Jyväskylän keskustassa, Hotelli Verson tiloissa ja iltaohjelma Sataman Viilussa.

Perjantaina 30.9.2022 klo 9:30 puheenvuoron saa Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja sekä Keski-Suomen saunamaakunnan kasvatti Carita Harju. Hänen puheenaiheensa on ‘Saunojen Suomi valloittaa matkailumaailmaa’.

Liity postituslistallemme!

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

Strategiset kumppanit

  • Harvia
  • Sokos Hotels
  • Sauna Capital Tampere