Sauna-ala on digitalisoinut ahkerasti myyntiään – kasvua ja kansainvälistymistä!

Saunastore_Tapani Aho_low resSauna-alan kasvua ja kansainvälistymistä vauhdittaa myynnin digitalisoituminen. Useilla sauna-alan yrityksillä on verkkokauppa, jossa tehdään merkittävä osa liiketoiminnasta. Etuna on, että verkossa asioidessaan asiakas saa helposti haluamansa määrän tietoa ja hänelle voidaan tarjota työkaluja saunan tai saunakokemuksen suunnitteluun.

Helsinkiläinen Saunastore Oy oli ensimmäisiä verkkokaupan avanneita suomalaisia yrityksiä. Vuosi oli 1997. Yritys oli perustettu pari vuotta aikaisemmin viemään saunoja ja saunatuotteita Suomesta USA:an. Tänä päivänä puolet myynnistä tulee kotimaasta ja puolet ulkomailta. Eniten vientiä on Ruotsiin. Myydyin tuote on kylpyhuonesauna: Northern Lights Sauna.

– Myyntimme kasvoi viime vuonna 48 prosenttia edellisvuodesta ja alkuvuonna 2016 jälleen tuplasimme myynnin. Syynä kasvuun on, että olemme tehneet Ruotsiin kohdennettua verkkomainontaa, käyneet messuilla ja hankkineet jälleenmyyjiä, joiden ansiosta asiakkaat ovat löytäneet meidät ja verkkokauppaamme, kertoo toimitusjohtaja Tapani Aho.

Verkkokauppa on tuotteiden virtuaalinen esittelytila

Verkkokaupan lisäksi Saunastorella on jälleenmyyjiä Pohjoismaiden lisäksi muun muassa Espanjassa. Tuotteiden esittelytilat sijaitsevat Espoossa ja USA:ssa.

– Olemme verkkokauppa, joten isompi merkitys myynnille on, että saunojen virtuaalinen esittely on toteutettu edustavasti. Olemme tehneet ostoprosessin helpottamiseksi paljon verkkokaupan kehitystyötä, konseptien tuotteistamista sekä tuotteiden muokkaamista tuoteperheiksi. Sivuillemme on kattavat tuotetiedot sekä esimerkiksi saunatarvikkeiden videoesittelyitä ja saunan lauteiden 3D-pyörähdyskuvia, kertoo Aho.

Uusin sovellus verkkokaupassa on 3D-huonesuunnitteluohjelma, joka soveltaa pelimaailmasta tuttua AR-sovellusta (augmented reality) huoneen sisustamisessa. Asiakas voi ottaa huoneesta kuvan, ladata sen ohjelmaan ja sovitella saunaa aitoon tilaan. Sovellus huomioi automaattisesti tilan mittasuhteet ja skaalaa tuotteet sinne sopiviksi.

– Asiakkaan soittaessa meille, huomaamme usein, että hän tuntee tuoteemme, vaikkapa kylpyhuonesaunamme, jo tosi hyvin. Verkkokaupan sisältö on palvellut kattavasti eikä meidän tarvitse enää varsinaisesti myydä tuotetta. Tämä on tavoite osin monimutkaistenkin saunatuotteiden verkkomyynnissä, johon olemme sivustoa kehittäessämme pyrkineet. Toki meiltä saa myös henkilökohtaista palvelua, sillä se on tärkeä osa, miten saavuttaa asiakkaan luottamus meihin ja tuotteisiimme, toteaa Aho.

Saunapalveluiden myynti lisääntynyt 30 prosenttia

Myynnin digitalisoituminen on lisännyt myös saunapalveluiden myyntiä. Nordic Online Reservations Group Oy:n myyntijohtaja Tuomas Takkulan mukaan yritysten liiketoiminnalle on elinehto, että saunapalvelut löytyvät helposti verkosta. Saunatilojen varaamisen on hoiduttava näppärästi – vaikkapa kotisohvalta iltakymmeneltä.

Tässä apuna on SaunaOnline.fi-palvelu, joka on saunatilojen varauspalvelu. Kyseessä on samanlainen palvelu kuin vaikkapa Hotels.com, josta voi tarkastella haluamalleen ajankohdalle hotelleja ja varata sopivimman huoneen. SaunaOnline.fi tekee helpoksi saunatilan etsimisen ja varaamisen.

saunaonline_printscreen

Nordic Online Reservations Group Oy:n perustamassa palvelussa on mukana 170 tilaa ympäri Suomea. Toiminta on kasvanut perustamisvuodesta 2014, jolloin mukana oli 30 tilaa. Alkuvuodesta 2017 valmistuvat lisäksi englanninkieliset sivut, joilla tähdätään saunapalveluiden myymiseen turistiryhmille.

– Saunatilojen vuokraaminen on lisääntynyt keskimäärin noin 30 prosenttia verkkopalvelumme avulla, kertovat asiakkaamme. Sivumme löytyvät verkosta helposti markkinointiin, muun muassa hakukoneoptimointiin ja verkkomarkkinointiin, käyttämiemme resurssien ansiosta. Yksittäisillä yrityksillä ei välttämättä ole mahdollisuutta samanlaisiin satsauksiin, joten siksi palvelumme tukee hyvin asiakkaidemme myyntiä, kertoo Takkula.

Luvut kertovat, että ”yhden luukun periaate” toimii myös saunabisneksessä. SaunaOnline.fi:n kautta tehdään noin 10 000 varausta vuodessa ja sivuilla vierailee jopa 40 000–50 000 kuukausittaista kävijää. Myyntijohtaja Takkula uskoo, että varausmäärät ovat kasvussa, sillä sauna-alalla vallitsee tällä hetkellä buumi. Alalle on tullut paljon uusia mielenkiintoisia kohteita kuten maailmanpyörässä toimiva Skysauna ja Löyly Helsinki.

–  Nähdäkseni 90 prosenttia saunapalveluiden myynnistä tapahtuu verkossa; se on nykypäivää. Seuraavaksi kuvaamme saunatiloja 3D-muotoon, jotta saunan varaaja näkee heti verkossa, miltä sauna näyttää ja miten se sopii hänen tilaisuuteensa. Saunaa ei tarvitse käydä enää katsomassa paikan päällä, mikä edelleen helpottaa saunojen myyntiä ja loppuasiakkaan näkökulmasta niiden varaamista, vinkkaa Takkula uudesta palvelusta.

 

Kirjoittaja: Mervi Leinonen, Jooli markkinointi & viestintä Oy

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone