Laatukriteeristö tulee vauhdittamaan saunabisnestä

Laatukriteereihin panostaminen palvelee sekä yritystä itseään että loppuasiakasta, sanoo kiuasvalmistaja Helo Oy:n toimitusjohtaja Jan Björkbom. Helo Oy on ollut Sauna from Finlandin jäsen jo pitkään ja pitää laatutyötä yhtenä yhdistyksen tärkeimpänä asiana saunavalmistajan näkökulmasta.

– On paljon uskottavampaa viestiä laatustandardeista ulkopuolisen yhdistyksen hyväksynnän kautta kuin yrityksen omalla viestillä. Ulkopuolisen tahon myöntämä laatusertifikaatti tuo vakuuttavuutta, joka on erityisesti kansainvälisissä ympyröissä tärkeää, hän sanoo.

Björkbom uskoo, että sekä Suomessa että vientimarkkinoilla voidaan informoida ihmisiä siitä, mitä hyvään saunaelämykseen kuuluu. – Vaikka Suomessa ollaan saunahullua porukkaa, kriteerit hyvälle saunaelämykselle eroavat kovastikin ja kokonaisuus voi jäädä huomioimatta. Jollekin voi riittää, että saunassa on hyvät lauteet ja toimiva kiuas, kun joku muu voi vaatia viihtyvyyteen enemmän.

Saunatuotteen myyminen on haastavampaa kuin vaikkapa auton, jota asiakas voi koeajaa.
– Saunamyyjän on vakuutettava asiakas muilla keinoin ja laatukriteerit tulevat tässäkin esiin. Me sauna-alan yritykset sorrumme usein kuvaamaan tuotteitamme hyvin samankaltaisin fraasein. Löylyt ovat ”pehmeät tai hyvät” lähes kaikkien myyntipuheissa. Hyvä myyjä osaa kertoa tuotteesta tarkemmin ja tuoda esiin laadun monet eri ulottuvuudet, Björkbom sanoo.

Suomalaiset edelläkävijöiksi laatuasioissa

Helolla filosofiana on, että erilaisten ihmisten erilaiset toiveet ja tavat halutaan ottaa mahdollisimman hyvin huomioon. Yksilöllisyyden voi huomioida esimerkiksi saunan muodossa ja materiaaleissa, saunahuoneen koossa ja olemuksessa, lämpötilassa sekä kosteudessa.
– Vaikka ihmisten tarpeet ja vaikkapa saunaan varattu budjetti vaihtelevat kovastikin, perusasioiden tulee olla kunnossa, jotta saunaelämys voi olla miellyttävä. Siksi laatukriteerit ovat olennaisen tärkeät. Standardointi mahdollistaa yrityksille myös kokonaiskonseptien tuotteistamisen, Björkbom sanoo.

Laatunäkökulmaa ja suomalaista osaamista kannattaisi Björkbomin mielestä hyödyntää huomattavasti enemmän markkinoinnissa – varsinkin globaalisti.
– Suomessa ollaan oltu liian vaatimattomia oman osaamisen nostamisessa. Suomalaista saunaosaamista ei ole tuotu tarpeeksi voimakkaasti esiin. Meidän pitäisi olla edelläkävijöitä sauna-alalla ja etenkin laatuasioissa. Suomen kaltaiselle maalle ainoa kestävä ratkaisu on olla helvetin hyvä siinä mitä tekee, muuten halpatuonti jyrää ohitsemme, Björkbom lataa.

Teksti: Markkinointi ja viestintä Jooli

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone