Sauna on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähde

Lääkäri (LT) Meri Linna puhuu mielellään saunan hyvinvointivaikutusten puolesta. Saunominen on hänelle meditatiivista rentoutumista, kokonaisvaltaisen rentoutumisen ja hyvinvoinnin lähde. Linnan mielestä saunan pehmeissä lämmöissä on hyvä jäsennellä ajatuksia ja hengitellä syvään. Myös lääketiede tunnustaa saunan hyvinvointivaikutukset osana terveellistä elämäntapaa.

Saunan terveysvaikutuksia on tutkittu vuosikymmeniä. Tutkimusnäyttö on osoittanut saunomisen vaikuttavan suotuisasti monenlaisissa lääketieteellisissä tiloissa, kuten joissakin iho- ja nivel- sekä verenkiertoelinsairauksissa. Saunan terveyshyötyjen vaikutusmekanismi on kuitenkin vielä osin selvittämättä, joten aivan täsmällisiä vastauksia meillä ei asiasta ole. Saunan suurimmat terveyshyödyt liittyvät sen tuomaan kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen.

Useita kertoja viikossa saunassa rentoutuva Linna ei välttämättä kaipaa lauteille mukaan kaveria, vaan nauttii myös yksin hiljakseen kehon lämpenemiseen liittyvistä alkukantaisista reaktioista.
– Itselleni sauna on kaikenlaiselta melulta vapaa tila, jonka rakenteissa ja siten tunnelmassa on keskeisenä monta luonnon perusraaka-ainetta: vesi, kivi ja puu. Saunominen on minulle myös arvokas symboli. Kun on saunomisen myötä monta kertaa viikossa fyysisesti alasti, se toimii muistutuksena vaalia elämässä myös henkistä alastomuutta – eli sitä, että on oma itsensä. Niin pelottavaa ja rohkeutta vaativaa kuin se usein onkin, kuvailee Linna tuntemuksiaan.

Saunominen on yksi avain terveeseen elämään
Linnan mukaan saunominen sopii ja on hyväksi lähes kaikille, muutamia riskiryhmiä lukuun ottamatta. Tärkeää on kuunnella itseään ja oman kehon tuntemuksia. Nesteytyksestä huolehtiminen on tärkeää, samoin rauhalliseen ja stressittömään ympäristöön panostaminen. Saunomiseen on luontevaa yhdistää rauhallinen illanvietto, esim. hieronta kumppanin kanssa tai vaikkapa huolellinen ihonhoito ja -kosteutus miellyttävillä ihonhoitotuotteilla.

Osana terveellistä elämäntapaa saunominen on Linnan mukaan ehdottomasti noteeraamisen arvoinen asia. Lääketieteellisestä näkökulmasta saunomisen terveysvaikutukset ovat lähtökohtaisesti moniulotteisempia
– Kuten eräs arvostamani sisätautilääkäri totesi, kyseinen ominaisuus on tyypillistä elintavan terveysvaikuttavuudelle. Lääkehoidolla vaikutetaan usein vain yhteen riskitekijään, jo yhteen elintapaan puuttumalla vaikutetaan moneen terveysriskiin samanaikaisesti.

Saunominen muodostaa työelämälle ja arjen kiireille vastapainon toimimalla mm. rentoutumispaikkana. Tähän missioon saunayrittäjät voisivat tarttua. Saunomisesta voisi muodostua se arki- ja juhlapäivän huipentuma, joka päättää päivän touhut leppoisaan rauhoittumishetkeen.
– Toivoisin että saunomisen nautittavuus ja mahdollisuudet eivät jäisi nykymaailmassa muiden kuten teknologisten viihdykkeiden jalkoihin. Etsiessään ratkaisuja elämänlaadun parantamiseen, monet ovat taipuvaisia etsimään ihmeaineita ja eksoottisia dieettiratkaisuja. Todellisuudessa hyvän, terveen eläimen avaimet ovat koko ajan ulottuvillamme ja päivittäisissä valinnoissa, kuten saunatuokiossa, Linna sanoo.

Teksti: Jooli markkinointi&viestintä

How can we help you?

Carita Harju

Toiminnanjohtaja
Tel. 040 566 2481

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Sauna from Finlandin toiminnasta!

© 2024 - Sauna from Finland ry - Tietosuojaseloste